Maailma Lintusen silmin

Huomasin juuri, että äsken kirjoittamani arvostelu Ylpeydestä ja ennakkoluulosta oli tämän vuoden sadas blogikirjoitukseni. Pitäisikö tätä jotenkin juhlistaa? :) Vuosi 2012 on kohta ohitse. Tämä on ollut minulle hieno vuosi. Valmistuin ja pääsin uuteen kouluun. Olen saanut työkokemusta ja uusia ystäviä.Olen lukenut erittäin paljon hienoja kirjoja ja tulevaisuus on alkanut hahmottua. Tietenkään tämä vuosi ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssia. Olin työttömänä, melkein pennittömänä, enkä tehnyt mitään järisyttävän hienoa. Mutta kuitenkin olen oppinut vuonna 2012 niin paljon, että olen menneeseen vuoteen erittäin tyytyväinen ja odotan innolla vuotta 2013. Kiitänkin siis kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivotan oikein hyvää uutta vuotta 2013!

Ylpeys ja ennakkoluulo on itselleni tuttu tv-sarjana sekä elokuvana. Tarina on mukaansatempaava ja pitää hyvin otteessaan. Elisabeth Bennetin ja herra Darcyn rakkaustarina saa vielä nykyäänkin huokailemaan, ihastuksesta. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkkoluulo oli siis jo tuttu tarina ennen länsimaisen kirjallisuuden klassikot kurssia. Luin kirjan nyt ensimäisen kerran ja vasta nyt oikeastaan tajusin miksi kirjan nimi on Ylpeys ja ennakkoluulo. Ensivaikutelmat pitävät kunnes pikkuhiljaa murenevat ja rakkaustarinan molemmat osapuolet syylistyvät ylpeyteen. Kirja pitää otteessaan ja se on erittäin hyvin kirjoitettu. Tarina ei ole vanhennut. Seuraavaksi haluaisin lukea Austenin Järki ja tunteet -romaanin, koska sitäkin on niin paljon kehuttu. Ylpeys ja ennakkoluulo on kyllä lukemisen arvoinen. Suosittelen.

Nyt onkin hyvä jouluna puhua haalarista, jonka sain viime viikolla. Vihdoin ja viimein miulakin on haalari! Siis sellanen koulun kautta saatu rymyhaalari, johon ommellaan merkkejä ja jossa juostaan yliopiston tapahtumia läpi. Meiän oli tarkoitus ottaa haalarit jo ammattikorkeakoulussa mutta ei saatu aikaiseksi. Nyt yliopistossa onnistui. On muuten meidän ainejärjestön ensimmäiset haalarit. Valittiin väriksi tumman harmaat. Eli jos kulttuuriura ei lähdekkään käyntiin niin aina voidaan ruveta automekaanikoiksi. ;) Miula olikin jo mukava kasa haalarimerkkejä kasassa. Melkein kaikki on jo paikoillaan mutta ompeluprojekti jatkuu joulun jälkeen. Miun piti myös lyhentää lahkeita, kun mie oon niin lyhyt. Mutta eikös ookki hieno haalari?

Länsimaisen kirjallisuuden klassikot -kurssilla piti tehdä muutakin kuin lukea kirjoja. Kurssin suorittamisesksi oli jostain kirjasta tehtävä parityönä alustus ja jostain toisesta, itse valitsemasta kirjasta, piti tehdä loppuessee. Minulle ja työparilleni sattui Johann Wofgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset. Nuoren Wertherin kärsimykset on 1700-luvun lopulta peräisin oleva kirjeromaani. Päähenkilö Werther kirjoittaa ystävälleen Wilhelmille kirjeitä joissa kertoo iloistaa ja suruistaan mutta ennen kaikkea kohtalokkaasta rakkaudestaan Lotteen. Lotte on kaunis, nuori nainen, Wertherin kirjeissä lähes pyhimys. Valitettavasti hän on jo kihloissa. Werther riutuu onnettomassa rakkaudessaan ja oikeastaan hän tuntuu rakastavan enemmän itse rakkautta kuin Lottea. Lopulta Werther lopettaa tuskansa oman kätensä kautta. Alustusta varten meidän piti kaivella tietoa kirjasta ja kirjailijasta. Oli oikeastaan mielenkiintoista huomata romaanin olevan löyhästi omaelämänkerrallinen. Nuorena

Kävin tänään katsomassa Hobitin elokuvateatterissa. Olen lukenut kyseisen kirjan joskus lukiossa eli siitä on aikaa. Elokuvaa katsoessa tuli usein mieleen oliko tuo ja tuo muka kirjassa. Toisaalta jos noin 300 sivuisesta kirjasta on saatu aikaiseksi elokuvatrilogia, käsikirjoittajien on pitänyt keksiä joukkoon hieman omaa. Jotenkin tuo kolmiosaisuus tuntuu rahastamiselta. Miksi on klassikkokirjan tarinaa on pitänyt lähteä muokkaamaan? Ehkä ideana on ollut matkia Taru Sormusten herrasta -saagaa. Toisaalta Hobitista on ilmeisesti tehty jo ennen joku elokuva. Ehkä kolmiosaisuudella on haluttua erottua aikaisemmasta versiosta. Tolkienin maailma on toisaalta niin mielikuvitusta kiihottava, että en ihmettele jos käsikirjoittajat ovat vain jääneet koukkuun. Käsikirjoittajien joukossa on myös elokuvan ohjaaja Peter Jackson, joka varmasti tuntee jo Keski-Maan kuin omat taskunsa. Hän on varmasti aiemmalla kokemuksellaan osannut tuoda käsikirjoitukseen jotakin uutta pysyen samalla uskollisena

Länsimaisen kirjallisuuden klassikot -kurssilla piti lukea myös Jonathan Swiftin Gulliverin retket -romaani. Kirja on peräisin 1720-luvulta ja se sisältää oman aikansa satiiria, joka yllättävää kyllä ei vanhenna kirjaa. Päähenkilö on kapteeni Gulliver, joka lähtee merille, haaksirikkoutuu ja joutuu outoon maailmaan jossa viettää pitkän ajan ja palaa lopulta kotiin. Tämä neljä kertaa. Gulliver ei vaan opi pysymään poissa laivoilta. Vaimokin odottaa uskollisesti kotona vaikka mies on vuosia kadoksissa. Kyseessä ei siis ole mitenkään realistinen teos. Kirjassa käsitellään neljää outoa maailmaa, joista kaksi ensimmäistä on tunnetuimmat, Lilliputtien maa ja jättiläisten maa. Kaksi muuta maailmaa on ilmassa leijuva saari Laputa sekä yahooiden maailma. Yahoot ovat hevosen kaltaisia hahmoja ja tässä maailmassa tulee hyvin läpi kirjailijan ihmisviha. Gulliverin retket on todella mielenkiintoinen teos. Varsinkin jos tekee hieman taustatutkimusta kirjailijasta niin ymmärtää tarinoiden syvälli

Aloitin klassikko-kurssin esittelyn viimeisestä kirjasta ja nyt hyppään ensimmäisiin kirjoihin. Ihan ensimmäisellä kerralla piti olla luettuna yksi seuraavista: Shakespearen Hamlet, Danten Jumalainen näytelmä tai Homeroksen Odysseia. Jälkimmäisen olen joskus lukenut, en kylläkään kokonaan. Tarinan kylläkin tiedän, se käytiin joskus aikoinaan koulussa läpi. Pitää laittaa must-read -listalle. Dantea luin jonkin matkaa ja kirja on yhä lainassa. Jos sen saisi luettua jossain vaiheessa. Kurssia varten luin Hamletin. Uudestaan. Luin sen aikoinaan amk:n kirjallisuuskurssille. Mutta silloin en tainut lukea sitä kokonaan, koska lopussa tuli kohtia joita en muistanut. Valitsin tämän kirjan nyt tälle kurssille silkkaa laiskuuttani. Se oli lyhempi kuin Dante ja Homeros loppui kaupunginkirjastosta. Olisihan sen voinut lainata muualtakin mutta laiskuus ja myös kiire iskivät kimppuuni. Ymmärrän kyllä miksi Hamlet on klassikko-listalla. Tarina on erittäin jännittävä ja olisikin hienoa nähdä teos

Lupasin kirjoittaa Länsimaisen kirjallisuuden klassikot -kurssin puitteissa lukemistani kirjoista ja nyt viimein toteutan lupaukseni. Aloitan kylläkin nyt siitä viimeisestä jonka luin, koska se on nyt mielessä parhaiten. Luin siis viimeisimmäksi Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden ja täytyy sanoa, että jäin täysin tämän kirjan lumoihin. Kirja edustaa maagista realismia eli realismia jossa on fantasian elementtejä. Kirjan tarina kertoo Macondossa, kolumbialaisessa kylässä, asuvasta Buendiojen suvusta. Sen loistosta ja tuhosta. Hahmot ovat mielenkiintoisia, heille sattuu kaikkea maagista, niin hyvässä kuin pahassa. Macondon kohtalo on suoraan yhteydessä Buendiojen sukuun. Kun suku kukoistaa niin kyläkin kukoistaa. Kun suku kuihtuu, kyläkin alkaa kadota. Kirja piti todella hyvin otteissaan ja se oli todella mielenkiintoinen. Heti kun pääsin loppuun päästin suustani huokauksen ja halusin lukea kirjan uudelleen. Aivan alusta asti. Olen tosin kuullut joidenkin sanoneen, e

Kävin eilen Nefan makaronikerhon kanssa syömässä ravintola Jokelassa. Oli miule muuten ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen kerta. Jokelan keittiöhän sulkeutuu 22. joulukuuta eli aivan pian. Ja viimeisen kerran baari on avoinna uutena vuotena. Valitettavaa, että Jokelasta joudutaan luopumaan mutta siltä nyt näyttää. Jokela on ilmeisesti ollut Nefan kanttispaikka. Miula itelläni ei ole henkilökohtaisia siteitä Jokelaan, on vaan sääli, että kaikki vanha tuhotaan. Toisaalta Joensuussa on pulaa asunnoista. Tässäkin asiassa on siis kaksi puolta. Vielähän tuolla yritetään taistella Jokelan puolesta, katsotaan miten käy. Mie otin listalta muikkuja ja perunamuusia. Kaikkien annokset näyttivät hyvältä. Ruoka olikin hyvää mutta annos ois saanu olla hieman isompi. Varsinkin, kun annos maksoi noin 12 euroa. Sillä rahalla olis luullu saavansa vähän enemmän muusia. Mutta makaronikerhossa oli taas tunnelmaa. Tuskin maltan odottaa seuraavaan kertaan. Sain eilen kuulla, että Palaverikin

Kävin torstaina katsomassa Joensuun kaupunginteatterissa katsomassa Vadelmavenepakolaisen . Oli mukava käydä teatterissa pitkästä aikaa, varsinkin kun itse ei tarvinnut maksaa. Nefa, kulttuuritutkijoiden ainejärjestö, maksoin 15 ensimmäisen ilmoittautuneen liput ja väliaika tarjoilun. Olin numero 15, joten sain viimeisen lipun! Vadelmavenepakolainen perustuu Miika Nousiaisen vuonna 2007 julkaistuun romaaniin. Itse en ole tätä kirjaa lukenut, mikä oli hyvä juttu näytelmää ajatellen. Meiltä lähti nimittäin yksi osallistuja tauon aikana pois, koska hänestä näytelmä oli todella huono verrattuna kirjaan. Samaan arvioon ylsi toinenkin henkilö, joka sentään katsoi näytelmän loppuun asti. Minusta näytelmä oli hyvä. Tarina oli mielenkiintoinen täynnä hauskoja ja traagisia kommelluksia. Välillä yleisöä yllytettiin laulamaan. Itse en kyennyt osallistumaan yhteislaulukohtauksiin, koska kurkku oli kipeänä. Kuitenkin nautin esityksestä ja pitää nyt yrittää käydä useammin nauttimassa tästä kulttuur