Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2012.

Fuksiaiset

Kuva
Miula oli eilen sitten fuksiaiset. Huh huh, mikä meininki! Juostiin pitkin poikin kaupunkia rastilta rastille. Oli kyllä todella hauskaa. Tänään en jaksanut mennä edes luennoille. Ois ollu kaheksasta neljään päivä. No, en oo vielä kertaakaan skipannut mitään luentoa joten ei hätään. Yksi poissaolo ei vielä maailmaa kaada. Luentomuistiinpanotkin voi aina pummia muilta. :) Fuksiaisten teemana oli Selviytyjät. Meidän tuli muodostaa kolme heimoa ja kilpailla toisiamme vastaan. Meidän heimon nimi oli Paine ja vastassa meillä oli Valkonaamat sekä Mehukatti. Kaikki kolme joukkuetta pääsivät ykkössijalle. Meillä oli oma heimolippu, jota kannettiin mukana kokoillan. Ilmeisesti lippu pääsi myös Poppiin jatkoille. Valitettavasti en ollut tätä näkemässä, koska en sinne enää jaksanut lähteä.

Manikyyri

Kuva
Pääsin tänään ilmaiseen manikyyriin. Tuttu pyysi tulemaan amikselle, koska sinne kaivattiin koekaniineja. Luulin siis pääseväni näyttökokeeseen malliksi, joten yllätys olikin melkoinen kun sain kuulla että nyt harjoiteltiinkin MM-kisoja varten. Jännä miten kaikessa voikin kilpailla. Manikyyriin kuului kynnen huollon ja lakkauksen lisäksi käsivarsien hieronta. Tuntui niin hyvälle, että meinasin nukahtaa hoitotuoliin. Ja nyt miun kynnet näyttää niin hyvältä. Ihanat syntisen punaiset kynnet. Krauh! Kynnet ennen ja jälkeen manikyyrin.

Lehtiä Ilosaaressa

Kuva
Olin torstaina Lehtiä Ilosaaressa -festarilla. Nautin musiikista ja tein juttua yliopiston lehden nettisivuille. En siis kerro enempää, laitan vaan kuvia esille ja linkin juttuun jahka se ilmestyy. Disco Ensemble The Dirgie Organ Raappana Chisu

Viimeaikaiset ostokset

Kuva
Tänään miula oli päällä uudet vaatteet paidasta kenkiin. Paidan ostin lauantaina Kiteen Tokmannilta 12 eurolla. Miusta toi paita on kivan värinen ja hyvän pituinen. Myös nilkkurit löytyivät lauantaina Kiteeltä. Kävin ensimmäisen kerran pyörähtämässä Kenkäkulmassa ja heti tarttui jotain mukaan. Katselin näitä nilkkureita, kun myyjä tupsahti paikalle ja lupasi 10 euroa alennusta, koska kengät olivat viime sesongin tuotteita. Sain kengät siis 39 eurolla. Aika edullisesti laadukkaista kengistä.  Myyjä vielä selitti kassalla, että näissä kyseisissä kengissä on joustavat korot, jotka eivät kävellessä kuormita selkää. Hyvä ostos siis. Farkut on aika uudet. Ostin ne pari viikoa sitten Kappahlista ja pöllökoru on jo ties miten vanha.

Tämä on ryöstö!

Miula on ollut tässä työn alla Seppo Sillanpään Tämä on ryöstö! Konnien kootut kommellukset -kirja. Sillanpää on entinen rikoskomisario, joka on koonnut kirjaansa erilaisia hassuja tapauksia uransa ajalta. Kirjassa on omat hyvät puolensa. Se on välillä erittäin hauska. Toisinaan kyllä kirjoittaja lähtee tarinan kerronnassaan kulkemaan omia polkujaan. Sillanpää esimerkiksi kertoo eräästä rikoksesta mutta alkaakin selittämään kesken kaiken poliisin toimintapoja ties missä tilanteessa. Timo voitti kyseisen kirjan joskus vuosia sitten Palaverin pubivisasta. Siitä lähtien se on kirjahyllyä koristanut. En lukenut kirjaa edes loppuun asti. Elämässä on nyt kaikkea muuta niin ei jaksa keskittyä mihinkään turhaan. Annoin kirjan nyt lainaan isälle, joten enköhän mie joskus sen loppuun asti lukaise.

Ensimmäinen viikko yliopistossa

Kuva
Nyt on ensimmäinen viikko yliopistolaisena takana. Orientaatiota orientaation perään. Aika paljon jo ennestään tuttua mutta myös jotain uutta. Aloitin siis kulttuuritutkimuksen maisteriopinnoissa, erikoistumisaineena mediakulttuuri ja viestintä. Tää on ensimmäinen porukka, joka tulee ammattikorkeakoulun kautta maisteriopintoihin. Meitä suoraan maisteriohjelmaan tulleita on yhteensä viisi ja se meille kaikkein tärkein info-tilaisuus oli vasta eilen. Siis mille kursseille pitäisi mennä ja mitä tehdä kieliopintojen kanssa. Kyseisen infon olisi pitänyt olla jo maanantaina, koska nyt tuli kiire ilmoittautua kursseille ja ottaa selvää hyväksi luettavista kursseista. Aion kyllä antaa tästä aiheesta palautetta, että seuraavilla olisi sitten helpompaa. Muuten oon kyllä tykännyt. Muut maisteriopiskelijat olivat entuudestaan jo tuttuja. Lisäksi olen tutustunut fukseihin, tuutoreihin ja muihin vanhempiin opiskelijoihin. Kurssitkin vaikuttavat mielenkiintoisilta. Liiankin. Mitähän tässä nyt val