Maailma Lintusen silmin

Mentiin Timon kanssa joulukuussa 2008 kihloihin ja siitä lähtien on vasemmassa nimettömässäni ollut koristeena hopeinen sormus. Viime joulukuussa kävi ikävä vahinko. Käydessäni Tohmajärvellä autoin äitiä ulkotöissä. Sisälle mentyäni tajusin sormuksen kadonneen. Hätäpäissäni etsin sormusta kaikkialta mutta sitä ei vaan löytynyt. Pelkäsin sen tippuneen lumeen. Tuolloin sitä ei koskaan tulisi löytymään. Pääsiäisenä äiti soitti yllättävän puhelun. Sormus oli löytynyt! Se oli ollut käyttämäni työhanskan sisällä koko ajan! Itsehän tutkin kyseiset hanskat monta kertaa. Ne olivat minulle liian isot, kuluneet ja sormen päistä kovettuneet. Ravisteluistani huolimatta sormus ei tippunut pois, joten luulin ettei se sormus olisi niissä ainakaan. Kaiken lisäksi isä on käyttänyt hanskoja minun jälkeeni, mm. hiihtoretkellä. Vasta pääsiäisenä isä löysi sormuksen hanskasta. Hyvin se oli sinne sormen päähän piiloutunut. Äiti toi nyt sunnuntaina sormuksen minulle Joensuuhun. Se oli hyvin mustunut mutta

Oltiin Timon kanssa tänään kaupungilla, kun sain mukavan puhelun. Se oli eräästä työpaikasta jota olin hakenut. Aluksi minulle tehtiin pieni puhelinhaastattelu ja sitten minut kutsuttiin ensi viikolla työhaastatteluun paikan päälle. Odotan sitä innolla. Työ ei vastaa aivan koulutustani mutta jostain sitä pitää aloittaa. Varsinkin, kun oman alan töitä ei tunnu löytyvän edes alalla monta vuotta työskennenneille. Olen Facebookissa osana Töitä TV-friikuille -ryhmää, jossa koko ajan huudellaan töiden perään. Välillä ilmestyy jopa työpaikkailmoituksia mutta niistä ei ole vielä tärpännyt. Tuossa työssä, mihin sain haastattelun, on parasta se, että se sijaitsee Joensuussa, pääsen kirjoittamaan (tosin ei mitään luovaa kirjoittamista mutta kuitenkin) ja tuntipalkkakin on hyvä. Lisäksi työ olisi useammalle kuukaudelle, ilmeisesti ainakin vuodelle. Tämä varmistuu vasta haastattelussa. Tosin työpaikka ei vielä ole minun. Pitääkin muistaa hyvissä ajoin järjestää työtodistukset ym. paperit sekä

Tein tänään ensimmäistä kertaa täytettyjä paprikoita. Ohjeen otin Valion sivulta. Ohje oli muuten hyvä mutta itsellä ainakin jäi täytettä reilusti yli. Ohje on kuudelle isolle paprikalle mutta itse sanoisin kokemukseni perusteella että tuolla täyte määrällä menee ainakin kahdeksan paprikaa. Jauhelihatäytteiset paprikat 8 kpl isoja paprikoita          suolaa          mustapippuria 400g jauhelihaa 1 sipuli 3/4 tl suolaa 100g (eli puolet 200g pakkauksesta) yrtti-pippuri tuorejuustoa 3,5 dl keiteettyä pitkäjyväistä riisiä 150 g Mozarella raastetta Leikkaa paprikoista kantapalat ja mahdollisesti hieman kärkeä pohjasta, jotta paprikat pysyvät pystyssä. Poista siemenet. Pehmitä paprikoita mikrossa muutama minuutti. Valuta esikypsennyksessä kertynyt neste pois paprikoista. Ripottele paprikoihin hieman suolaa ja mustapippuria. Hienonna kannan ympärille jäänyt paprika täytteen joukkoon. Keitä riisi. Paista jauheliha, sipuli ja yli jäänyt paprika. Sekoita joukkoon tuorejuusto

Timo oli jälleen yliopiston järjestämällä Viron reissulla torstain ja perjantain, joten perjantai-iltana luokseni kokoontui muutama käsikirjoittaja kaveri. Illan ideana oli nyyttärikestit, joten jokainen toi jotain pientä. Itse paistoin paprika-feta nyyttejä/-pasteijoita. Tarjosin niitä jo valmistujaisissani ja vieraat tykkäsivät niistä molemmissa juhlissa. Nyytit ovat helppotekoisia, joten suosittelen niitä niille joilla on kiire tai haluavat tehdä jotain vaivatonta tarjottavaa. Paprika-feta nyytit Paprika Fetajuustoa Valmiita lehtitaikinalevyjä Sulata lehtitaikinalevyt huoneen lämmössä pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko paprika. Leikkaa lehtitaikinalevyt kahteen tai kolmeen osaan (Taikinaa on helppo leivittää, kolmeen osaan laitettuna saa enemmän nyyttejä mutta pienemmässä koossa). Laita taikinan päälle paprikaviipaleita ja fetajuustonpaloja. Sulje taikina, jolloin paprika-feta -sekoitus jää sisälle. Paista nyyttejä uunissa n. 225 asteella n. 20 min tai niin kauan kuin taiki

Pääsiäisenä olimme Timon isovanhempien luona Säyneisissä. Olisi ollut muuten ihan mukavaa mutta minulle iski sitten flunssa. Todella inhottava sellainen. Yli puolet ajasta meitsi oli nukkumassa. Todella hieno vieras mutta onneksi isäntäpariskunta ymmärsi. Nyt on tauti jo selätetty, ainakin melkein. Nuha on vielä. Sain tänään myös kauhean yskimiskohtauksen kaupungilla. Kyllä tää aika vuodesta on niin ihanaa tämmöiselle astmaatikolle kuin minä. Perhanan katupöly!

Laitanpa taas pitkästä aikaa kuvia viimeaikaisista ostoksistani. Kävin pari viikkoa sitten Miian kanssa kaupoilla ja Lindexistä löytyi sekä housut että paita. Vihreät jegginsit maksoivat 24,95€. Ne on oikein kivat ja keväiset. Näin kevään kunniaksi haluan pukeutua värikkäisiin vaatteisiin. Paita on kaksi osainen. Alla on toppi ja päällä läpinäkyvä, sifonkimainen kerros. Paita löytyi alerekistä, oli vain 9 euroa. Kuva on aika karmea. En nyt vaan saanut itsestäni otettua parempaa kuvaa. Violetti kirjekuorilaukku oli todellinen löytö Aleksi 13:sta. Löysin senkin alelaarista 10 eurolla. Alkuperäishinta 29,90€. Oli ensimmäisen kerran käytössä nyt lauantaina mummon hautajaisissa. Todella nätti laukku mutta ei ehkä kaikkein käytännöllisin. Laukkuun mahtui juuri ja juuri kännykkän lisäksi huulirasva ja huulikiilto. Lompakko ja kännykkä eivät mahdu samaan aikaan, joten laukusta ei tule baarilaukkua. Pitää odotella vähän hienompia juhlia mutta onneksi niitä on tulossa. Toukokuussa anop

Lauantaina oli mummon hautajaiset. Onneksi sattui nätti keväinen ilma. Etukäteen nimittäin pelättiin sitä jos sattuisi tulemaan myrsky. Mummo sairastui ja kuoli nopeasti. Tietenkin on hyvä asia, että mummolla ei ollut kipuja eikä hän joutunut pitkään kärsimään. Mutta kaikki vain tapahtui niin nopeasti... Kerkisin kuitenkin käydä hyvästelemässä ja se on hyvä asia. Hautajaisiin oli kokoontunut laajasti isänpuolen sukulaisia. Puoliakaan en tuntenut. Tilaisuus oli kaunis. Itku pääsi kirkossa. Mummo haudattiin Tohmajärvelle, omien vanhempiensa väliin. Muistotilaisuus oli seurakuntatalolla. Ruoka oli todella hyvää. Isotäti toi minulle vanhoja kuvia, joissa olen pienenä. Kuvat unohtui äidin käsilaukkuun, kun omaani ne eivät mahtuneet. Saan ne sitten seuraavalla kerralla, kun käyn Tohmiksella. Toinen isotäti päästi suustaan sammakoita ja onnistui pahoittamaan mieleni. Miksi jotkut eivät osaa pitää suutaan kiinni, edes silloin kun toisella on jo valmiiksi paha olla?