Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2013.

Juoppohullun päiväkirja -elokuva

Kuva
Juha Vuorisen Juoppuhullun päiväkirja -sarja on ollut tässä huushollissa jo aika pitkään kova sana. Käytiin siis eilen katsomassa Juoppohullun päiväkirja -elokuva. Ensimmäisen trailerin nähtyäni odotin paljon mutta päätin kuitenkin hillitä odotuksiani, etten vaan pety. Enkä pettynyt. Elokuva oli ihan hyvä. Paljon hauskoja kohtauksia ja uskollinen Juoppoohullun maailmalle. Parasta oli näyttelijät, varsinkin pääosaa näytellyt Joonas Saartamo sopi Juha Bergin rooliin täydellisesti. Krista Kososen Tiina toimi myös hyvin tomerana AA-kerhon vetäjänä ja Juhan rakkauden kohteena. Pönäkän hölmöläisen, Kristianin, roolissa loisti Santtu Karvonen. Erikoisen Mikaelin roolissa oli Johannes Holopainen. Minusta Holopainen oli hyvä ratsaisu rooliin mutta siskoni mielestä näyttelijän olisi pitänyt olla hieman vanhempi. No, makunsa kullakin. Kirjoihin perustuvissa elokuvissa on aina se vaara, että kirjan fanit ovat luoneet mielessään hahmot tietynlaisiksi ja odottavat tietynlaista lopputulosta. Juop

2013

No niin. Nyt on vuosi 2013. Uusi vuosi juhlittiin keskellä korpea, Timon kaverin mökillä. Sinne oli jälleen kokoontunut yhdeksän miestä ja minä. Oli kyllä hauska yö, valvottiin seitsemään asti. Siis aamuun. Eilinen menikin siis lähinnä toipuessa. Luennot alkaa jälleen maanantaina. Pitäisi tehdä lopulliset kurssivalinnat. Olen tässä pyöritellyt montaa vaihtoehtoa päässäni. Pitäisikö käydä kauppatieteiden perusteet vai johtamisen perusteet vai markkinoinnin perusteet? Kauppatieteissä tulisi kylläkin aika paljon laskemista enkä ole matematiikassa mitenkään erikoisen hyvä. Tää on taas tätä. Johtamisen perusteistakin pitäisi tehdä vielä oppimispäiväkirja. Kesätyöhakemuksiakin olen taas laitellut mutta niitä pitäisi varmaan laitella lisää. Stressaavaa jos kesällä ei saa töitä. Toisaalta miule on jo vähän lupailtu taas sitä elokuvaleirin ohjaajan paikkaa mutta se olisi taas vain viisi päivää töitä ja loppukesä peukaloiden pyörittelyä. Sunnuntaihin mennessä pitäisi laittaa kirpparille me