Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Matkaraportti osa 1. - Eger

Kuva
Viime viikolla täällä Pohjois-Karjalassa nautittiin syyslomasta. Itse matkustin Keski-Eurooppaan nauttimaan lämpimistä säistä. Syy matkaan löytyi lähipiiristä, koska sain kutsun häihin. Puolisoni  lapsuudenystävä Savosta meni naimisiin unkarilaisen naisen kanssa. Häät vietettiin ihastuttavassa Egerin kaupungissa. Kaupunki sijaitsee parin tunnin matkan päässä Budapestistä koiliseen. En ollut aiemmin kuullut kaupungista mitään. Pienen googlettamisen jälkeen selvisi, että kyseessä on todellinen matkailukohde, joka tunnetaan historiastaan ja viineistään. Minä Egerissä. Majoituimme Hotel Romantikissa, joka on aivan keskustan kupeessa. Pieni hotelli oli kodikas ja siisti. Työntekijät eivät osanneet kunnolla englantia, mutta olivat hyvin avuliaita ja ystävällisiä. Majoittumisemme jälkeen saimme tervetuliaismaljana paikallista punaviiniä, joka kohosi hyvin päähän. Tällöin olin viimeksi syönyt ennen lentoa, joten pääsin tutustumaan kaupunkiin pienessä hiprakassa. Kaikki oli kovin kauni

Taidenäyttelyn avajaisissa

Kuva
Sain muutama viikko sitten kutsun uuden taidenäyttelyn avajaisiin. Totaallisesti olin unohtanut koko asian, kunnes työkaveri eilen kysyi olenko illalla menossa sinne. Joo. Pienen (suuren) vaatekriisin jälkeen köpöttelin Joensuun taidemuseolle, jossa juhlistettiin Suomen kuvataiteilijoiden liiton 80-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisia. Jakku, näyttävät korvikset ja huulipuna. Sopiva kokonaisuus taidenäyttelyn avajaisiin. Alkoholittoman kuohuviinilasin kanssa suuntasin muiden kanssa isoon saliin, jossa kuultiin monta puhetta juhlavuoteen ja taiteiden asemaan liittyen. Ei mene kuvataiteellakaan hyvin rahoituksen rintamalla. Pitäisi kyllä yhdistää voimat kaikkien taiteilijoiden kanssa ja vaatia enemmän tukea. Suuresta tilasta huolimatta ilmatila muuttui sietämättömän kuumaksi. Puheiden jälkeen minun oli pakko käydä vähentämässä vaatetta vessassa. Olin fiksusti pukeutunut mahdollisimman lämpimästi säätä ajatellen, mutta ihmismassan keskellä toivoin, että olisin pukeutunut kevyemmin.

Raastava syyskuu

Kuva
Kaikilla muilla tuntuu olevan päällä nyt syksyn ihannointi. Kaverit huokailevat kuinka kaunista on, kun puitten lehdet kellastuvat, saa polttaa kynttilöitä ja kääriytyä pehmeän viltin keskelle hyvän kirjan kanssa. Kuulostaa houkuttelevalta, mutta oma syksyni on jotain muuta. Kellastuvat lehdet on varma syksyn merkki. Itse taas huomasin, ettei minulla ole aikaa tunnelmoida syksyn ihanuuksia, kun syyskuu on täynnä kokouksia, suunnitelmia, päätöksiä ja deadlineja. Mahtavaa, että on töitä ja nimenomaan mieleistä työtä, mutta miksi kaikki tuntuu kasautuvan syyskuuhun. Asiaa ei yhtään helpota se, että minulla on kolme kummipoikaa, joilla kaikilla on syntymäpäivät syyskuussa. Eli kummitädin pitää juosta kaupoissa tavallista enemmän ja pohtia mistä 2- ,5- ja 12-vuotiaat pojat oikein pitävät. Onneksi aina saa kysyttyä lasten vanhemmilta. Nuorimmaisen lahjan oston ulkoistin miehelleni, koska olemme molemmat pojan kummeja. Minä varmaan sitten hoidan joululahjan. Onneksi noin pienet

Parasta juuri nyt - Docventures

Tiistaina alkoi uusi Docventures kausi ja olen todella mielissäni asiasta. Suoraan sanottuna sarja on parasta, mitä suomalaisella televisiolla on tällä hetkellä tarjolla! Nautin dokumenttielokuvista ja ajatus siitä, että saan jakaa mietteitäni Twitterin kautta samaan aikaan kun asiantuntijat keskustelevat elokuvan sisällöstä ja teemasta tuo minulle mielihyvää. Se tuo uskon siihen, että tässä maassa on vielä fiksuja ja ajattelevia ihmisiä. Jotenkin tuntuu, että se toinen ääripää on aina äänessä. Kauden ensimmäisenä elokuvana nähtiin Battle of the Sexes, joka seuraa naisasian kehitystä erään tennisottelun kautta. Lyhyesti kerrottuna:1970-luvulla entinen tennistähti Bobby Riggs päättää nostaa nimensä esiin haukkumalla naisia ja haastamalla naisten sen hetken kovimman tennistähten Billie Jean Kingin otteluun. Elokuva oli todella mielenkiintoinen ja toi esille uusia asioita tuosta ajasta sekä elokuvan päätähdistä. Jonathan Daytonin ja Valeire Farisin ohjaama dokumentti toi esille mont

Sanataideopettajan kiireinen viikonloppu

Kuva
Huh, huh ja huh! Näin on yksi nopeatempoinen viikonloppu selätetty. Normaalit ihmiset rentoutuvat viikonloppuna, itse tein sanataideopettajan töitä tavallisen työviikon päätteeksi. Lauantaina pidimme Löydä lastenkirjaan -sanataideleirin Joensuun Perheentalolla. Leiripäivän alussa jokainen ohjaaja kirjavinkkaa kaksi kirjaa. Näistä kirjoista leiriläiset valitsevat mieleisensä ja pääsevät rakentamaan huonetta valitsemansa kirjan ympärille. Itse pääsin leirin kautta tutustumaan lemmikeistä kertoviin kirjoihin. Valitsin leirille Helena Meripaasin Tassu-Trio -kirjat sekä Aira Savisaaren ja Mimmu Tihisen Ponku ja Peetu -kirjasarjan. Pidin todella paljon molemmista kirjasarjoista. Ponku ja Peetu on helppolukuinen ja humoristinen kirjasarja, Tassu-Triossa puolestaan käsitellään vakavampiakin aiheita tyttöjen elämässä. Lupasin vetää leirin alussa tutustumisleikin leiriläisille ja tätä varten tutustuin myös Päivi Haanpään Tullaan tutuiksi: 55 tapaa tutustua teokseen. Suurin osa kirjan lei

Uusi alku?

Aloitin tosiaan jälleen kirjoittamaan tätä blogia. Tarkoituksena olisi viimein löytää se kultainen lanka kirjoituksille sekä päivittää blogin ulkonäköä. Nyt tämä on ollut ns. päiväkirja, jonka ulkonäköön en ole ollut tyytyväinen. Olen aloittanut ja lopettanut monta blogia. Tämä vaatisi pitkäjänteistä työtä, että blogi löytää lukijansa. Usein kuitenkin elämä tulee tielle. Alkaa tapahtumaan niin paljon muuta, että blogin ylläpitäminen tuntuu ylimääräiseltä puuhalta. Intohimo katoaa. Nyt kuitenkin töiden kautta löytyi uusi into. Aloitan Joensuun seudun kanslaisopistolla vetämään blogikurssia. Kurssin tarkoituksena on auttaa oppilaat alkuun blogimaailmassa. Tututstutaan blogimaailmaan, perustetaan oma blogi, kirjoitetaan, valokuvataa ja yritään markkinoida omaa blogia. Vähän taas jännittää.

Tietoja bloggaajasta

Kuva
Hei, Olen Jenni Joensuusta. Työskentelen median ja kulttuurin parissa sekä vietän suuren osan vapaa-ajastani näiden asioiden parissa. Kirjoitan blogiini asioista, jotka koen mielenkiintoisina ja koskettavat minua. Olen intohimoinen lukija ja kirjoittaja sekä elokuvien ystävä. Seuraan mielelläni myös muotia sekä ajankohtaisia aiheita. Syksyllä 2017 aloitin työskentelemään sanataideopettajana ja tulen kirjoittamaan näistäkin aiheista blogiini. Aloitin tämän blogin kirjoittamisen vuonna 2011 ja aktiivisuuteni päättyi 2013. Nyt olen päättänyt jatkaa blogin kirjoittamista uudella asenteella. Toivon saavani lukioilta palautetta teksteistäni sekä blogin sisällöstä, koska haluan kehittyä kirjoittajana.