Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2011.

Vuosi 2011

Kuva
Vuosi 2011 on nyt lopuillaan. Uutta vuotta menemme juhlimaan siskon luokse. Illan aikana on tarkoitus syödä, juoda, saunoa, pelata lautapelejä ja käydä ihastelemassa kaupungin ilotulitusta. Eli tämä vuodenvaihde tulee menemään varsin rauhallisesti. Mennyt vuosi on ollut mielenkiintoinen. Syksyllä olin työharjoittelussa Helsingissä. Koin kasvaneeni ihmisenä ja media-alan tulevana ammattilaisena. Lisäksi tutustuin uusiin ihmisiin. Minun oli tarkoitus valmistua nyt joulukuuksi mutta suunnitelmat muuttuivat ja valmistun vasta ensivuoden puolella. Ensi vuonna siis odottaa uudet haasteet, kun on valmistuttava ja etsittävä töitä. Hyvää Uutta Vuotta 2012! Vuotta 2011 otettiin vastaan vuosi sitten Savon Pariisissa. Viimevuotiset ilotulitteet kuvattu vanhalla kännykällä

Vierailu

Kuva
Saavuimme eilen viikon kestäneeltä vierailultamme Pieksämäeltä. Kiva oli käydä mutta ihana on olla kotona. Tänään puolestaan luonamme vieraili kolme ihastuttavaa neitosta, joista kahta en ollut pitkään aikaan tavannut. Toinen on oleskellut Saksassa ja toinen pääkaupungissamme. Toinen palaa ensi viikolla Saksaan ja tämä toinen lähtee ensiviikolla vaihtoon Hollantiin. Seuraava tapaaminen on siis milloin lie. Vierailusta innostuneena paistoin eilen piparit. Valmispiparkakkutaikina on ollu vuoden ajan odottamassa paistamistaan. Viime jouluna ei keritty ja nytkin sain piparit paistettua vasta joulun jälkeen. Sainpahan testattua myös viime vuonna Dresdenistä ostetut pipaskakkumuotit. Tein myös joulusiivouksenkin jälkikäteen. Tänään imuroin ja luuttusin ennen vieraiden tuloa. Laitoin jopa matot lattiaan. Kesällä kävin kotona pesemässä matot äidin kanssa ja nyt vasta sain laitettua ne paikoilleen. No mitäs sitä turhaan kiirehtimään. Vieraat kävi ja viihtyivät hyvin. Juttu luisti mukavasti

Sherlock Holmes: A Game of Shadows

Kävin juuri katsomassa Guy Ritchien uusimman Sherlockin. Ensimmäinen osahan oli aivan mahtava, positiivinen yllätys. Tämän päiväinen näytös oli loppuunmyyty, varmasti ensimmäisen osan ansiosta. Uusikin oli hyvä. Se oli hyvin samankaltainen kuin ensimmäinenkin osa. Elokuvassa riitti toimintaa ja huumoria. Mutta siinä ei oikein ollut mitään uutta verrattuna edelliseen osaan. Jokin yllätys olisi ollut paikallaan. Elokuva oli kuitenkin hieno, visuaalisesti ja tarinallisesti. Se ei todellakaan ole pettymys ensimmäisen osan ystäville. Suosittelen.

Sähköt tuli ja meni sekä meni ja tuli

Eilinen päivä oli mielenkiintoinen. Sähkökatkoksia oli pitkin päivää. Pisin katkos taisi kestää pari tuntia. Hyvinhän sitä tietysti kynttilän valossa pärjäsi. Pelattiin Trivial Pursuittia, jonka meikäläinen vielä voitti. Hähää! Oikeastaan ainut miinus oli, että vessaan ei katkon aikana oikein voinut mennä koska vesi toimi sähköpumpulla. Huuhtelu ei siis toimi katkoksen aikana. Anopintekelekin valitteli sitä kuinka riippuvainen sitä on sähköstä. Kahviakaan ei voi keittää ilman sähköä. Tänään on ollut rauhallisempaa säärintamalla. Jospa sitä saisi tämän päivän viettää ihan normaalisti.

8 jätkää ja yksi leidi

Vietettiin joulupäivän iltaa yhdessä Timon hulttiokavereiden kanssa. Ajettiin mökille jonnekkin korpeen ja pidettiin pienet juomingit siellä. Hauskaa oli. Mökki oli todella pieni mutta hyvin me sinne mahduttiin. Meitsi oli jälleen seurueen ainoa naisedustaja. Ei paha. Jätkät on ihan mukavia eikä miula niin ulkopuolinen olo ole siinä ryhmässä. Mie vaan nauran niille ja niiden jutuille. Vois sitä miehellä huonommatkin kaverit olla. Noissa tyypeissä on se yksi hieno piirre, että krapula aamut ei oo ikinä ikäviä niiden kanssa. Korkeintaan mahaa kramppaa naurun takia. Menoa ja meininkiä on myös seuraavina aamuina. Yöllä valvotaan pitkään ja nukutaan pitkälle päivään. Nytkin ensimmäiset (eli mie ja Timo) menivät nukkumaan neljältä ja viimeiset jossain seittemältä aamulla. Mökiltä päästiin lähtemää vasta kahden maissa iltapäivällä. Meitsin Tapani meni siis vapinavaihteella. Joulu on nyt ohi. Tervetuloa uusivuosi.

Lahjakello

Kuva
Sain eilen Timolta joululahjaksi kovasti toivomani kellon. En kylläkään kerennyt toivomaan mitään tiettyä, koska Timo osti kellon selkäni takana. Ja hyvän ostikin. On miun miehellä hyvä maku. Kellossa on iso kellotaulu, kuten toivoinkin. Inhottaa tihrustella että mitähän se kello on. Nyt näkee nopealla vilkaisulla paljonko se on. Ranneke on punertavan ruskea ja kapea. Kellotaulun ympärillä on timanttireunus. Kello on tosi nätti. Miusta ainaki.

Jouluaatto

Huh huh. Nyt on saunottu, syöty ja lahjat aukaistu. Loppuilta meneekin katsoessa elokuvia. Mitä nyt töllöstä tuleekaan... Joku Steven Seagelin leffa, apua... Sain lahjaksi digikehyksen, digikuva-avaimenperän, sukkia, villasukkia, lapasia, lakanoita, kalenterin, Elokuva-tietopelin ja rannekellon. Kuten mie Timolta pyysinkin. Aivan ihana. Ja Timo oli ihan ite valinnu sen. Laitan kuvan jahka kerkeän lataamaan joulukuvat koneelle. Hyvää joulua kaikille!

Onnettomuus Varkaudessa

Ei hitto. Tultiin tänään Pieksämäelle joulun viettoon. Oltiin siinä puol kuus perillä ja anopintekele mietti mitä poliisit siellä asemalla oikein tekee. Myöhemmin asia selvisi Iltalehden sivustoa lukiessa. Ilmeisesti matkan varrella junan veturi törmäsi tyttöön, joka kuoli välittömästi. Veturinkuljettaja ei huomannut mitään. Eikä kukaan junassakaan.Järkyttävää. Sisko valitti kuinka surkea joulu on tulossa kun me ei olla nyt siellä. Nyt tuokin valitus tuntuu niin pinnalliselta, mitättömältä. Asiat voisi olla pahemmin. En voi kuvitellakaan sitä surua mitä tässä Varkauden perheessä nyt käydään läpi. Voi vain toivoa perheelle ja omaisille voimia. Olen kyllä usein miettinyt Varkauden ohi mennessä että onpa asuintalot lähellä junarataa. Kesällä näin kuinka joku oli laittanut ulkokalusteet raiteiden päälle. Ne raiteet eivät kyllä olleet selvästikkään enää käytössä mutta silti. Se ei varmastikkaan ole mukavin paikka viettää vapaa-aikaansa. Lisäksi sen ainakin luulisi olevan vaarallista. O

Röllin sydän

Tein tänään opinnäytetyötä eteenpäin katsomalla Röllin sydämen (2007). Tarkoituksenani on ottaa pari-kolme animaatioelokuvaa ja analysoida niitä työssäni. Yhdeksi analysointi kohteeksi ajattelin tätä kotimaista elokuvaa, joka oli kyllä todella sympaattinen. Allu Tuppuraisen luoma Rölli on yksi lempisatuhahmoistani. Omistan Rölli c-kasetin, jossa on Röllin lauluja. Sitä tuli pienenä kuunneltua paljon ja Pikku kakkosesta katsoin kyllä tv-sarjaakin. Animaatiossa on säilytetty hyvin Röllin luonne. Rölli kuvittelee itsensä pelottavaksi mutta on sisimmissään kiltti.  Animaatio on kaunis. Hahmot ja maailma on toteutettu kauniisti. Tarina on kiva ja elokuva on sopiva kaiken ikäisille. Röllin sydän on mielestäni paras Rölli-elokuva. Suosittelen.

Mokkapalat

Kuva
Tein tänään isälle syntymäpäivän kunniaksi mokkapaloja. Ostettiin Miian kanssa isälle lahjaksi Topi Sorsakosken viimeisen levyn, jonka mukana on myös dvd. Oheisesta ohjeesta tulee pellillinen mokkapaloja. Mokkapalat 5 dl vehnäjauhoja 4 kpl munia 3 dl sokeria 2 dl maitoa 200g voisulaa 3 rkl kaakaojauhetta 3 tl leivinjauhetta 2 tl vaniliinisokeria Kuorrutus 1 pkt tomusokeria 50g voisulaa 5 rkl kahvia 1 rkl kaakaojauhetta 2 tl vaniliinisokeria Sulata rasva. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Kaada joukkoon voisula. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja tyrkkää uuniin. 200 astetta ja 15-20 min. Otettuasi valmis pohja uunista anna sen jäähtyä ennen kuin teet kuorrutteen. Itse laitoin taikinan jäähtymään katto liepottimen alle. Kuorrutus tehdään jahka pohja on jäähtynyt. Sulata voi. Keitä kahvi, kannattaa tehdä vahvaa kahvia. Sekoita kuivat aineet, lopuksi kahvi ja voisula joukko

Pesulatyttö, osa 2

Kävinpäs jälleen töissä pesulassa. Kaksi päivää, molempina 9 tunnin työpäivät. Jalat on nyt todella kipeät, koska työ on seisomatyötä eikä miun jalat ole tottuneet vieläkään siihen rääkkiin. Mutta ihan jees. Kivat työkaverit ja ansaitsin ensi kuun vuokrarahat. Älysin muuten äsken vasta tarkistaa onko työharjoittelupisteet jo ilmestyneet Winhaan. Ei olleet. Vaikka lähetin paperit jo aikoja sitten opettajalle ja lisäksi pari sähköpostia asiasta. Ärsyttää. Onkohan opettajat vielä maanantaina töissä? Voisin kysyä asiasta. Murr.

Vihan hedelmät

Sain eilen illalla luettua Steinbeckin Vihan hedelmät loppuun. Vuonna 1939 ilmestynyt amerikkalainen klassikko on vieläkin ajankohtainen. Joadien perhe menettää kotinsa pankille ja joutuvat viettämään kiertolaisen elämää töitä etsien ja törmäävät sekä kaltaisiinsa että niihin jotka osoittavat halveksuntansa kiertolaisia kohtaan erittäin selvästi. Olen nähnyt televisiosta kuinka nykyisinkin USA:ssa perheet menettävät kotinsa pakkolunastusten takia. Kuinka perheet joutuvat lähtemään nopeasti kotoaan, jättäen sinne henkilökohtaisia tavaroitaan. Olemme pankkien orjia. Raha on mikä ratkaisee. Mikään ei ole muuttunut sitten vuoden 1939. Keillä on rahaa, ovat turvassa ja raha on kerääntynyt vain pienelle prosenttia väestöstä. Tästä asiastahan Wall Streetillä on protestoitu pitkin syksyä. Epätasa-arvoisuus. Kirja sai minut pohtimaan paljon tätä yhteiskuntaa, tätä aikaa. Suosittelenkin kirjaa niille, joiden tulisi aukaista silmänsä totuudelle.

Mahtava Mariska & Pahat sudet

Kuva
Olin eilen katsomassa Miian kanssa Mariskaa Kerubissa. Ensiksi esiintyi Ville Härkönen, ilmeisesti paikallinen laulaja-lauluntekijä. Kiva lauluääni ja ihan ok biisit mutta ei jaksettu keskittyä esitykseen, joka meni siis ihan ohi. Mutta Mariska oli mahtava. Siinä on nainen täynnä yllätyksiä. Hienoja biisejä ja hauska meininki. Välillä Mariskan bleiserin alta pilkisti mustat rintaliivit ja jossain vaiheessa Mariska haki lavalle Reiskan, eli Mariska puki päälleen fedoran ja viikset. Bändin pojatkin irroittelivat täysillä. Nyt on siis nähty että basso soi hyvin vaikka soittaja selällään maassa makaisikin. Yleisö tanssi täysillä. Porukkaa oli vähemmän kuin Chisun keikalla mutta juuri siksi Mariskan keikka oli paljon parempi. Oli tilaa tanssahdella oikein kunnolla. Pakko mennä uudestaan Mariskan keikalle jahka hän susineen saapuu jälleen kaupunkiin.

Joulukalenterit

Kuva
Olen jouluihminen. Joululahjat on jo ostettu (siis melkein kaikki), joulukortit on askarreltu ja lähetetty, joululauluja on mukava rallatella ja ihanaa kun on lunta. Mie en mitään juhlapyhiä stressaa, joten pystyn nauttimaan niistä. Minulta löytyy ikkunalaudalta kolme erilaista adventtikalenteria: kuva-, suklaa- ja raaputuskalenteri. Rappukäytävästäkin löytyy naapuruston oma joulukalenteri. Joka joulu naapurin rouva tekee rappukäytävän ikkunalaudalle jouluisen asetelman, johon joka päivä ilmestyy uusi tonttu. Kyseinen teos on todella hieno ele naapurilta, varsinkin tässä taloyhtiössä, jossa jokainen tappelee jokaisen kanssa. Mutta jos tässä olisi nyt sitä joulumieltä ja riidat pysyisivät edes pyhien ajan poissa. (Toivottavasti en toivo liikoja..)

6.12.

Kuva
Olen tänään viettänyt itsenäisyyspäivää vanhempieni luona. Timo jäi Joensuuhun lukemaan huomiseen tenttiin. Eli nyt vietän aikaa kolmistaan äiskän ja iskän kanssa. Leivoin tänään torttuja, jotka syötiin glögin kanssa. Lisäksi ollaan vietetty aikaa ulkona, saunottu, syöty ja katsottu töllöä. Tuntemattoman sotilaan loppu ja linnanjuhlat kokonaisuudessaan. Oli muuten kivoja pukuja. Jenni Vartiainen oli tosi kaunis ja se jääkiekkoilijan muija tosi näyttävä. Titi-nallen äitiki oli tosi tyylikäs. Ja olipa huono selostus Ylellä. Puhuvat päälekkäin, veikkailivat nimiä väärin ja eivät edes tunnistaneet Leena Harkimoa, joka on linnanjuhlien vakiovieras!! Mutta muuten vaikuttivat kivoilta juhlilta. Harmi kun Tarjan pitää lopettaa. Varsinkin kun kukaan nykyisistä presidenttiehdokkaista ei oikein houkuttele... Mutta HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ! Katotaan kuka on ensivuonna juhlien emäntä/isäntä..

Chisu

Kuva
Olin Miian kanssa eilen Chisun keikalla Kerubissa. Ilta oli loppuunmyyty ja oli muuten aivan mahtava keikka! Todellinen hittimaratooni. Chisu soitti kaikki parhaat biisinsä. Minä ja mun pää, Sabotage, Kriisit, Miehistä viis, Baden-Baden, Mun koti ei oo täällä. Sai tanssia ja laulaa mukana. Otin kuvia sekä pokkarillani että uudella kännykälläni. Kännykällä otetut kuvat onnistuivat paremmin kuin kameralla. Laitan parhaiten onnistuneet kuvat tänne, jotta voitte itse vertailla lopputuloksia. Canon IXUS 95IS Canon IXUS 95IS Nokia N8 Nokia N8

Uusi kännykkä, pikkujouluja ja veronpalautuksia

Lähdin keskiviikkona laittamaan liittymä asioita kuntoon ja poistuinkin liikkeestä uuden puhelimen kanssa. Myyjä osasi asiansa. Nyt maksan 10€/kk ainakin seuraavat puoli vuotta tästä Nokian N8:sta. Ehkä kaksikin, mutta puolen vuoden päästä voin maksaa loput kerralla pois niin ei tarvitsisi sitten olla liittymäorjana. Mutta ainakin tällä hetkellä olen tyytyväinen puhelimeeni ja liittymästä kommentoin sitten enemmän ensimmäisen laskun tultua. (Jos silloinkaan..) Tää on nyt miun ensimmäinen kosketusnäyttöinen puhelin, joten  opettelemista on ollut. Tekstiä kirjoittaessa tulee tökättyä väärään kohtaan, joten tekstiviestien kirjoitus on hidastunut. Enkä vielä löydä kaikkia toimintoja, ne voi itse järjestellä mutta en ole saanut vielä sitäkään tehtyä. Timo latas miule kyllä Angry Birdin, joten olen todella tyytyväinen. Eilen oli käsikirjoittajien pikkujoulut. Hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Puheenaiheet kulki aina kuolemantuomioista musiikkiin, eli todella vakavista aiheista kevyempiin.

Aurajuustomakaroonilaatikko

Kuva
400g makaronia 400g jauhelihaa 1 prk Pirkan chili tomaattimurskaa 170g aurajuustoa 2 kpl munia n. 0,5l maitoa 1 tl suolaa Keitä makaronit. Paista jauheliha ja mausta mielesi mukaan. Sekoita ainekset keskenään ja kaada puolet uunivuokaan. Levitä tomaattimurska ja murustele väliin aurajuustoa. Kaada päälle loput makarooni-jauhelihaseoksesta. Riko kannuun tms. kananmunat, lisää maito ja suola. Kaada munamaito laatikon päälle. Jos haluat niin aurajuustoa voi jättää myös laatikon päälle tai ostaa toinen kinko päälle. ;) Laita laatikko uuniin n. 200 asteeseen puoleksi tunniksi.

Pikkujoulukausi avattu

Eilen aukesi siis meikäläisen pikkujoulukausi. Vietin tyttöjen iltaa yhdessä Liisan ja Miran kanssa. Meillä olikin tosi hauska ilta. Glögiä, naposteltavaa, musiikkia, tanssia ja ennen kaikkea hyvää seuraa. Huomaa että pikkujoulukausi on auennut kun jo klo 23.00 kaikkiin paikkoihin oli jo jumalattomat jonot. Tarkoituksena oli mennä Gloriaan tanssimaan mutta ensin piti pistäytyä Kerubissa, koska Gloriaan oli semmonen hehtaarin kokonen jono. Myöhemmin sinne pääsikin ihan mukavasti, vain pienellä jonotuksella. Eli jos aikoo lähiaikoina Gloriaan niin täytyy olla liikkeellä joko tosi aikaisin tai sitten tosi myöhään niin välttyy jonotukselta. Uutta mekkoa en vielä laittanut mutta saappaat oli käytössä ja niiden takia ilta oli koettelumusta. Pottuvarpaisiin nousi aika komeat, lilat rakkulat.

Viikonloppureissu

Kuva
Oltiin viikonloppuna käymässä Timon isän luona Haukivuorella. Perjantaina mentiin ja eilen tultiin. Aika meni lähinnä jutellessa, syödessä, saunoessa ja televisiota katsellessa. Lauantaina käytiin Mikkelissä kiertelemässä. Tarkastettiin uusi kauppakeskus ja tori, lisäksi käytiin Naisvuorella valokuvailemassa. Oli mukava viikonloppu. Eilen kotimatkalla käveltiin torin läpi jossa oli meneillään joulunavajaiset. Myöhemmin kauppaan mennessä nähtiin myös illan ilotulistus. Tänään oli mukava yllätys, kun aamulla ikkuna katsoessa näkyi kunnon lumisade. Nyt on siis talvi. Johan tuo synkkä syksy jo joutikin mennä.

Kakola 2 starttaa tammikuussa

Oon aika innoissani! Nyt se on julkistettu eli se on virallista. Kakola 2 alkaa kakkosella 12.1.2012. Siis se ohjelma jota olin syksyn mukana tekemässä työharjoittelijana. Hehkutan jo etukäteen miten hieno ohjelma on kyseessä. Sisällöstä tulee varmasti palautetta suunnalta jos toiselta suuntaan jos toiseen. Aivan mahtava porukka oli kameran edessä sekä takana. Ensimmäinen ammattilaistuotanto missä olin mukana. Koulun leikkimisiä ei lasketa vaikka on niistäkin hyötyä ollut. Kannattaa katsoa! Jos ei muuta niin lopputeksteistä kannattaa bongata erään tutun nimi.. ;)

Mistä on kivat saappaat tehty?

Kuva
Mukavista koroista laadukkaasta materiaalista hyvästä istuvuudesta hienoista yksityiskohdista. Niistä on kivat saappaat tehty. Kävin tänään Annan kanssa kaupungilla metsästämässä kivoja saappaita. Viimesistä liikkeestähän ne löytyi. Sokokselta n. viidelläkympillä nämä kaunokaiset lähtivät mukaani. Lisäksi ostin korvikset Cubukselta ja joulukorttimateriaaleja Kätevästä kädestä.

Pikkumusta

Kuva
Kävin tänään Miian kanssa kanssa ostoksilla ja mukaan tarttui todella hieno pikkumusta. Musta, polvien ylle jäävä mekko, jossa on todella nätti kaula-aukko. Kyseinen ihanuus löytyi Onlysta 26,95 eurolla. Kaula-aukon ansiosta pukuun ei tarvitse enää erilistä kaulakorua. Vain kivat korvikset ja rannekoru. Ajattelin hankkia mekkoon vielä jotkut söpöt sukkahousut ja jos löytyis jotkut saappaat. Sopiva bolero löytyy jo entuudestaan vaatekaapista. Sitten... Pikkujoulusesonki, here I come! Ostin myös Intersportista uimalasit vahvuuksilla (19,90€). Olen vakavasti harkinnut ostavani kuukausikortin Vesikkoon. Jotain liikuntaa pitäis nimittäin ruveta harrastamaan ja uimisesta mie tykkään. Mietin vielä jos ottais samalla siihen korttiin tuon kuntosalin, jos vaikka rupeis bodariks. Heh heh...

Uusi tukka, parempi mieli

Kuva
Kävin tänään parturissa. Oli kyllä suoraan sanoen jo aikakin. Väri oli haalennut ja muoto oli kadonnut. Nyt tuli jälleen otsis ja punaisia raitoja. Tykkään tosi paljon tuloksesta. Hassua miten hyvä olo uuden tukan myötä tuli. Nyt on kiva katella peilistä ja ihailla itseään. Katotaan vaan miten pitkään nuo punaiset raidat pysyvät, kun yleensä ne on aika nopeesti kuluneet. Nyt kuitenkin kampaaja iloitsi että eräs väri on tullut taas markkinoille ja että tään pitäis pysyä paremmin. En älynnyt kysyä merkkiä mutta nyt testataan onko kampaajan iloon mitään syytä. Peukut pystyyn.

Isänpäivä

Kuva
Tänään juhlittiin isänpäivää. Oltiin tänään minun vanhempieni luona Tohmajärvellä. Ensi viikolla käydään sitten Timon isän luona Haukivuorella. Isä sai minulta ja Miialta lahjaksi kovakantisen Aku Ankka kirjan Don Rosan nimmarilla. Kävin hakemassa kyseisen nimmarin Espoosta silloin Helsingin "reissullani". Tarinaa ja kuvia kyseisestä reissusta kirjoituksessani Viimeinen työpäivä . Isä piti lahjasta. Onhan kyseessä kuitenkin nyt keräilykappale, kun aito nimikirjoitus löytyy.

Cinemare

Kuva
Huh huh! Viime yö meni sitten katsellessa leffoja. Cinemare oli jälleen kaupungissa. Kauhuleffoja koko yö. Ensimmäinen alkoi klo 23.00 ja viimeinen klo 6.20. Oltiin siinä kahdeksan jälkeen kotona. Ensimmäinen elokuva oli The Thing. Juoni lyhykäisyydessään. Tutkijaryhmä löytää Antarktikselta jäätyneen avaruusolennon, joka herää henkiin, kykenee ottamaan ihmisen muodon ja siitä alkaa epäilys kuka on kuka ja mahdoton lahtaaminen. Seuraava elokuva minkä kävimme katsomassa oli The Whisperer in Darkness,  H.P. Lovecraftin novelliin perustuva elokuva. Elokuva näytti ja tuntui vanhalta mustavalkoleffalta, joka olisi tehty jo vuosikymmeniä sitten. Oikeasti leffa oli tehty vuonna 2009 ja tyylisuunta oli valittu kirjailijan elinajan mukaisesti 1930-luvulle. Puolessa välissä katsoimme Evil Dead 2:en. Erittäin hauska leffa. Mielestäni parasta leffassa oli päähenkilön käsi joka kääntyy omistajaansa vastaan ja yrittää irtileikattunakin tappaa päähenkilön. Leffa oli myös katsomistamme leffoista

Kuvausretki

Kuva
Aloitin päivän kirjoittamalla työharjoitteluani koskevan loppuraportin. Vihdoin ja viimein. Huomenna sitten palautan paperit jotta pisteet ropisee opintorekisteriini. Käytiin Timon kanssa kävelyllä. Käveltiin joen vartta pitkin ja kuvailtiin mm. lintuja. Kuvassa on käpytikka. Se on aivan liian kaukana meikäläisen pokkarille. Joten seuraava kuva on koneella zoomattu. Siellä se nakuttelee. Kuvausretkellä tuli nälkä joten poikkesimme Nanaan buffetille. Kyseisestä ravintolasta saapi hyvää kiinalaista sopivaan hintaan. Suosittelen.

Sinne tänne

Päivä kului juostessa kaupungilla. Ensin meni noin tunti istuessa verovirastolla uuden verokortin takia (kun nettisivut ei toiminut, prkl). Matkalla kävin viemässä verokortin, tilinumeron ja tuntilistan Pestille. (17. päivä kilahtaa tilille viime viikolla aherretut palkkarahat. Jee!) Sitten menin kirjastoon etsimään opparikirjallisuutta, kun Timokin pöllähti paikalle. Vein kirjat kämpille ja käytiin ostamassa liput perjantain Cinemareen , elokuvavayöhön. Klo 23 alkaen koko yö kauhuelokuvia yms. aina aamu seitsemään(-kaheksaan) saakka. Nam nam! Pitääkin muistaa ostaa iso kasa energiajuomaa jotta jaksaa. Leffalippujen lisäksi kävimme Anttilassa penkomassa dvd-alelaaria. Mukaani tarttui  Prinsessa Monoke, 7,99€. Intersportista löytyi Timolle uudet uimalasit. Itekkin aion hankia mutta pitää vielä miettiä josko hankkisin voimakkuuksialla. Sitten käytiin Cittarilta ostamassa ruokaa ja menimme kotiin. Miia toi kartongit isänpäiväkorttia varten, kertoi nopeasti uusimmat keittiöremppa uutis

Lasange, lasangne

Kuva
Tein tänään lasangnea ja siitä tuli niin hyvää että koko vuoka meni kerralla. Lasange Jauheliha-tomaattimurska 400g jauhelihaa 1 tlk tomaattimurskaa jauhelihamaustetta, sipulijauhetta, valkosipulijauhetta, oreganoa, basilikaa Juustokastike rypsiöljyä 3 rkl vehnäjauhoa n. 1/2 l maitoa 250g juustoraastetta 1 tl suolaa Sekä lasangnelevyjä . Paista jauheliha, mausta ja heitä mukaan tomaattimusrska. Lopuksi basilika. Juustokastike aloitetaan laittamalla kattilaan rypsiöljyä johon sekoitetaan vehnäjauho. Ennen kuin jauhe ruskistuu joukkoon kaadetaan maitoa. Sitten juustoraastetta ja tarpeen mukaan lisää maitoa. Lisää suola. Kaada vuokaan vuorotellen jauheliha-tomaattimurskaa, juustokastiketta ja näiden päälle lasagelevyt. Jatka kunnes päälimmäiseksi jää joko lasangnelevyt tai juustokastike (ei jauheliha). Laita uunin keskitasoon 200 asteeseen 30-40 minuutiksi. Hyvää tuli. Tosiaan syötiin Timon kanssa koko vuoka kahestaan loppuun asti. "Pitää ottaa lisää vaikk

Halloween

Kuva
Heräsin tänään klo 14.00. Hieman ihmeissäni jäin katsomaan kelloa. Nukuinko todellakin näin kauan? Mutta toisaalta eilen oli pitkä päivä. Heräsin töiden takia klo 5.30 ja juhlien takia pääsin nukkumaan vasta siinä klo 2.30. Onko siis mikään ihme jos on nukuttanut? Etkot olivat Martan luona. Oli kiva nähdä koulukavereita pitkästä aikaa. Välissä on ollut kesä ja työharjoittelu Helsingissä joten yhdessä oleskelu on jäänyt vähemmälle. Liian vähälle. Etkoilta siirryimme Kerubiin jossa oli Säröperjantain kasari hevi -ilta. Minä ja Timo olimme paikalla ensimmäisenä, koska kuljimme paikalle bussilla. Muut tulivat meidän jälkeen pyörillä ja jotkut taisivat päästä jonkun kyydillä. Ilta sujuikin mukavasti jutellessa mm. pöydillä olevista vanhoista Suosikeista. Kyseiset lehdet olivat yhdeksänkymmentäluvun lopulta eli suoraan meidän lapsuudestamme. Oli hauska fiilistellä menneitä. Minä ja Timo lähdimme ensimmäisinä pois. Kävimme hakemassa Aseman grilliltä grillilautaset mukaan ja lähdimme kot

Pesulatyttö

Aamulla heräsin tekstiviestin ääneen. Henkilöstöpalvelu Pestistä otettiin yhteyttä ja kyseltiin olisinko kiinnostunut työskentelemään pesulassa. Hieman lisätietoja kyseltyäni (palkka, paikka, aika) päätin ottaa paikan vastaan. Minulle tuli varsin nopea lähtö. Työ ei kyllä ole mitään vaikeaa. Minun vastuullani on laittaa pyyhkeitä koneeseen joka taittelee ne ja vie liukuhihnalla ne pakkaamoon, josta sen osan työntekijät vievät ne sitten sinne minne ne kuuluu. Työ ei ole myöskään raskasta. Lähinnä jalkoihin vain särkee koska työ on seisomatyötä. Erehdyin laittamaan jalkaan lenkkarit, jotka ovat kyllä mukavat mutta ne ei hengitä. Jalat tuoksuivat mukavasti hielle työpäivän päätteeksi. Olen siis perjantaihin saakka pesulatyttönä. Pitempään en suostu olemaan vaikka pitempi aikaista työtä tarjoisivat. Minun pitää saada tehtyä myös opparia. Se on nyt tärkeintä.

Poika raidallisessa pyjamassa

"Kun avaat tämän kirjan, lähdet matkalle yhdeksänvuotiaan Bruno-pojan kanssa. (Tämä ei kylläkään ole kirja yhdeksänvuotiaille.) Ennen pitkää saavutte Brunon kanssa aidalle. Joka puolella maailmaa on samanlaisia aitoja. Toivottavasti sinun ei koskaan tarvitse kohdata sellaista aitaa." Lukaisinpas eilen junamatkalla John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa -teoksen. Iholla kulki kylmät väreet ja mieli laukkasi vielä pitkän aikaa kirjan luettuani. Kirja on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, mikä tuo tarinaan oman erityisen mausteensa. Se on uskottava. Vaikka ihmiset, aikuiset ihmiset, ovat kuinka pahoja, ei lapsi sitä aina pysty käsittämään. Tuo lapsille ominainen naivius on kadonnut meistä. Suurin osa tuntuu unohtavan mitä maailma oli lapsen silmin katsottuna. Lapset elävät aikuisten hirmutekojen keskellä. Ihmiset ovat julmia toisilleen. Varsinkin erilaisille ihmisille. Varsinkin aikuiset toisilleen, sekä lapsille ja niille joilla ei ole kykyä puolustautua. Lapset oppivat ai

Viimeinen työpäivä

Kuva
Tänään oli sitten viimeinen työpäivä. Nämä menneet neljä kuukautta on olleet todella mukavat ja menneet todella vauhdilla. Tykkäsin työstäni. Toivottavasti ottavat joskus vielä uudelleen. Viimeisen päivän kunniaksi töissä tarjottiin kakku kahvit minun ja toisen harjoittelijan lähdön takia. Se suklaa-chili-kakku oli vaan jotain niiiiiiin hyvää. Lisäksi oli mukava kuulla että työpanostani oli arvostettu. Ehkä se ura tästä vielä urkenee..jahka vaan valmistun joskus. Töiden jälkeen suuntasin Espooseen Isoon Omenaan. Tarkoitus oli mennä ostamaan isänpäivälahjaksi Don Rosan joku kovakantisista kokoelmista ja samalla pyytää se nimmari, kun hän nyt sattui siellä olemaan niitä jakamassa. Matkalla onnistuin eksymään, itseasiassa aika pahastikkin kun en osannut jäädä oikealla asemalla pois. Linja-autossa ei ollut valotaulua jossa lukee pysäkit joten oikean pysäkin löytäminen oli ensikertalaiselle jälleen vaikeaa. Kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin. Sain kirjan ja nimmarit. Don Rosa oli to

Suomen huonoin kuski?

Tein tänään jotain uskomatonta. Ajoin Helsingissä! Ruuhka-aikaan! Manuaalivaihteistolla! Ja selvisin hengissä! Jouduin tänään töiden takia hyppäämään ratin taakse. Voin suoraan myöntää että kyllä pelotti! En ole ajanut manuaalivaihteisella autolla ikuisuuksiin. Kesällä treenasin vähän Timon kanssa Pieksämäen entisen lukion pihalla. Sitä edellinen kerta olikin autokoulussa. Enkä ikinä ole ajanut Helsingissä. Bussikaistat ja useampi kaistainen moottoritie olivat jotain aivan uutta. Ajamiseni olikin aika helvetin nykivää. Muutaman kerran auto sammui, jopa keskelle risteystä! Ihme että olen vielä elossa! Sainkin osakseni aika monta kertaa vihaista tyyttäilyä. Muutaman kerran ajoin myös harhaan, navigaattorista huolimatta. En oikeastaan eksynyt mutta olin väärällä kaistalla enkä voinut kääntyä silloin kun olisi pitänyt. Onneksi navigaattori osasi laskea aina uuden reitin. Takaisin tullessa olikin sitten jo vähemmän ongelmia vaihteiston kanssa. Mutta olisittepa kuulleet kuinka ne ulisi

Lisää aiheesta Halloween

Kaksi viimeisintä kirjoitusta herätti erään lukijani kommentoimaan. Hän halusi selityksen miksi puhun muutosta halloweenina kun muutan jo tänä viikonloppuna. Pyhäinpäiväänhän on vielä aikaa. Haluankin nyt huomauttaa että pyhäinpäivä ja halloween ovat kaksi eri asiaa, vaikka ne liittyvätkin toisiinsa. Pyhäinpäivä on kristillinen juhlapäivä, vainajien muistopäivä ja halloween on kelttiläiseen juhlapäiväistä periytynyt juhla, pyhäinpäivän aatto. Halloweenia juhlitaan lokakuun viimeisenä päivänä ja pyhäinpäivän päivämäärä vaihtelee. Lisätietoja Viiveestä ja Wikipediasta . Itse juhlin halloweenia lähinnä pukeutumisen takia. Rakastan naamiaisia mutta kukaan ei niitä ole yleensä järjestänyt kuin halloweenina. Tänä vuonna ei näköjään silloinkaan. Pitäisi varmaan aloittaa larppaamaan tai jotain että saan tyydytettyä nämä pukeutumisleikkiviettini. (Huom. En voi järjestää omia pirskeitä, koska Timo vastustaa ajatusta. Ymmärrettävistä syistä. Lisäksi tympii järjestää yhtään mitään juhlia, kun

Kiasma

Kuva
Kävin tänään Jennin kanssa Kiasmassa. Se oli itselleni muuten ensimmäinen kerta. Vielä Ateneum ja Sibelius-monumentti niin kaikki pakolliset Helsingin nähtävyydet olisi nähty. Kiasman näyttely sisälsi afrikkalaista nykytaidetta ja oli sisällöltään varsin poliittinen. Mitä meille tulee mieleen Afrikasta? Länsimaiden riisto, köyhyys, AIDS, sodat, nälänhätä... On Afrikka paljon muutakin. Varmasti on. Ei kaikki ole niin mustavalkoista mitä ajatellaan.  Vaihtoaikanai Saksassa ystävystyin erään etelä-afrikkalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Ei hän haaveilut jäävänsä Eurooppaan paremman elämän  toivossa. Itseasiassa hänellä oli kova koti-ikävä. Monet asiat olivat hänestä kotona paremmin kuin Saksassa. Totta. Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Eikös se näin mene? Nautin kuitenkin näyttelystä. Teokset herättivät minussa monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Työt eivät olleet niin provosoivia kuin etukäteen ajattelin. Jotenkin kuvittelin Kiasman olevan täynnä jotain provosoivaa pornoa mutta

Lauantain puuhailut

Kuva
Olipas lauantai. Piti yksinään viettää kun kaikilla oli muita kiireitä tänään. No kyllähän se viikonloppu myös yksinään menee. Olisi vain ollut hienoa viettää viimeinen viikonloppu Helsingissä ystävien kanssa. Kävin siis yksinään kiertelemässä kaupungilla. Ostelin kaikkea tarpeellista kuten huulirasvaa ja suihkusaippuaa sekä tarpeetonta mutta, ah, niin söpöä tavaraa. Teemavärinä oli nyt pinkki. Pinkki rusetti on Backstreetista (2€). Korvikset Cybershopista (5 euroa). Ostin sieltä myös leopardikuvioiset rinkulat (4 euroa). Kuvan hansikkaat on myös samaisesta liikkeestä mutte ne ostin jo viime viikonloppuna (6€). Teemasta erottuvana on kuvassakin näkyvä vihreä paita Lindexistä (12€). Tein tänään itselleni ruuaksi makaroonimössä ja tomaatti-mozarella salaattia. Jennin makaronimössö Makaronia Jauhelihaa Herne-maissi-paprika pussi Aurajuustoa Sekoita keitetyt makaronit, paistettu jauheliha ja sulanut herne-maissi-paprika pussin sisältö keskenään. Ripottele päälle aurajuustoa

Lämpimät tonnikala-ananasleivät

Kuva
Tein eilen illalla itselleni muutaman kappaleen lämpimiä leipiä. Oli muuten tosi hyviä :) Lämpimät tonnikala-ananasleivät (4kpl) 4 kpl ruisleipää Ketsuppia Sinappia 1 prk ananasviipaleita 1 prk tonnikalaa Juustoraastetta Pizzamaustetta Laitetaan pellille ruisleipä viipaleita joiden päälle sivellään ketsuppia ja sinappia. Päälle laitetaan tonnikalaa, ananasta ja juustoraastetta. Lopuksi pizzamaustetta. Leivät laitetaan 150 asteiseen uuniin n. 15 minuutiksi.

Kirjoittamisesta

Nyt kun joulukonvehdit ovat jo ilmestyneet kauppoihin, voin jakaa tämän vuotiset joululahjatoiveeni. Minulla on kaksi joululahjatoivetta: Uusi rannekello ja Stephen Kingin kirja Kirjoittamisesta. Jälkimmäistä olen siis jo lukemassa mutta haluan saada sen kirjahyllyyni, jotta voin ottaa sen aina hädän hetkellä esille ja selventää ajatuksiani kirjoittamisen suhteen. King käyttää kirjassaan loistavia kielikuvia ja omakohtaisia havaintojaan kirjoittajan työstä joka on todella inspiroivaa. Jokaisen luetun kappaleen jälkeen tulee suuri halu kirjoittaa ja kokeilla Kingin jakamia ohjeita käytännössä. Siispä rakas Joulupukki, odotan löytäväni joulukuusen alta erään kirjan kirjavaan paperiin käärittynä. Ja siitä kellosta juttelen vielä Timon kanssa.

Timo kylässä - Maanantai ja tiistai

Kuva
Eilen minun piti herätä aikaisin aamulla töihin. Timo jäi vielä nukkumaan kun itse kiirehdin bussiin. Lounastauolla Timo kävi kanssani työpaikkani läheisellä Subwaylla syömässä päivän subin, joka sattui olemaan grillattu kananrinta. Timon saapuminen Vallilaan ei ollut helpoin mahdollinen. Hän oli käyny Kulosaaressa valokuvailemassa ja yritti sieltä löytää perille. Ensin Timo oli kyllä löytänyt oikean bussinumeron mutta hypännyt väärään suuntaan menevään linjuriin. Lopulta se oikeakin suunta löytyi. Töiden jälkeen suuntasin bussilla Rautatientorille jossa tapasin Timon kanssa. Kävimme ostamassa Hemtexistä Timolle uuden tyynyn, koska Joensuussa ei kyseistä liikettä kuulema enää ole. Kävimme myös WTC:llä tarkistamassa italialaisen ravintolan sijainnin jota edellisenä iltana olimme etsineet ja kyllä, se oli kauppakeskuksen sisällä, eikä ollut enää auki kun me sitä etsimme. Löysimme WTC:ltä pienen makeiskaupan joka oli erikoistunut amerikkalaisiin herkkuihin. Ostimme sieltä karkkia. Timo

Timo kylässä -Sunnuntai

Kuva
Sunnuntai sujui sujauksessa. Aamulla suuntasimme kulkumme keskustaan ja kävimme Picnikillä syömässä hieman jotain suolaista, vaikka aamupalan olimmekin kämpillä jo syöneet. Timo otti kahvin sekä lohiwrapin ja minä puolestani nautin teen kanssa bagelin lohitäytteellä. Nautittuamme tästä hetkestä kahvilassa suuntasimme kulkumme Tennispalatsille. Ostimme liput seuraavan Johnny English näytökseen ja osotellessamme leffan alkua kävimme Anttilassa sekä Kampissa pyörimässä ja hyörimässä. Johnny Englis Reborn oli hyvä. Kyllä Atkinsonille sai taas nauraa. Jatko-osaksi elokuva oli todella onnistunut. Ehkä se oli vain hyvä asia että ekan ja tokan osan välillä oli reippaasti aikaa.  Elokuvan jälkeen pysähdyimme Teereenpelissä nauttimassa lasilliset. Minä otin mustikkasiideriä ja Timo olutta jossa oli suklainen jälkimaku. Istuimme ulos terassille koska aurinko paistoi niin kauniisti. Kirpakka syysilma oli ajanut muut asiakkaat pysymään sisällä mutta saimmepahan nauttia juomistamme aivan kah