Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2013.

Kylpyläviikonloppu

Kuva
Juhlittiin perheen kesken äidin viiskymppisiä viikonloppuna Kuopion Rauhalahdessa. Oli kyllä mukava viikonloppu. Uitiin ja syötiin, uitiin ja syötiin! Käytiin myös Matkuksessa sekä Ikeassa vähän shoppailemassa. Äitikin viihtyi todella hyvin. Tykkäsi lahjoista ja kortista (,jonka omin pikku kätösin askartelin). Minulla olikin siskon kanssa alusta lähtien selvää, että äidille ostetaan lahjaksi Kalevala korut. Ihan siitä syystä, että äiti on ostanut meille molemmille valmistujaislahjaksi Kalevala koruja ja aina sitten ihaillut kuinka hyviltä ne näyttää. Äidillä itsellään ei entuudestaan ollutkaan omia Kalevala koruja mutta nyt on. Isä osti äidille Lumikukka -käädyn ja me tyttäret ostettiin Kielo -sarjan kaulakoru ja korvikset. Meitä vähän harmitti jälkikäteen se ettei älytty kysyä isältä aikooko se ostaa jotain äidille syntymäpäivälahjaksi, kun oltaisiin voitu ostaa samaa sarjaa lahjaksi. Jotenkin ajateltiin, että kylpyläviikonloppu on isän lahja äidille. Mutta eipä tuo mitään. Nyt äi

"Ihan kiva"

Vuosi 2013 alkoi sen verran kiireisissä merkeissä, että blogin kirjoittaminenkin on jäänyt vähille. Tuli ahmittua ehkä liikaakin kursseja alkuvuodelle mutta onneksi suurin osa kursseista on nyt loppu tai lopussa. Lähdin myös mukaan Nefan hallitukseen, joten sieltäkin tulee ihan mukavasti tekemistä. Eli kiire on itse aiheutettua mutta kyllä tämä tästä. Värjäsin eilen hiukseni Schwarzkopf Live Color XXL (Hypnotic red)  -kestovärillä. Tänään kävin myös leikkauttamassa hiukseni, koska etuhiukset oli kasvanut liian pitkiksi ja takana oli kuivaa latvaa. Eli oli siis jo aikakin mennä leikkaamaan hiukset. Lisäpontta päätökselle antoi huomenna alkava kylpyläviikonloppu, jonka aikana juhlitaan myös äitini viiskymppisiä. Olin hiusten leikkuun jälkeen itse todella tyytyväinen hiuksiini. Nyt hiukset näyttää hyvältä ja tuntuvatkin jotenkin kevyemmiltä. Olin siis itse niiiin tyytyväinen kunnes erehdyin kysymään Timon mielipidettä. "Onhan nuo taas punertavat ja suurinpiirtein saman pituset, k