Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

Sadas (1.) bloggaus

Kuva
Huomasin juuri, että äsken kirjoittamani arvostelu Ylpeydestä ja ennakkoluulosta oli tämän vuoden sadas blogikirjoitukseni. Pitäisikö tätä jotenkin juhlistaa? :) Vuosi 2012 on kohta ohitse. Tämä on ollut minulle hieno vuosi. Valmistuin ja pääsin uuteen kouluun. Olen saanut työkokemusta ja uusia ystäviä.Olen lukenut erittäin paljon hienoja kirjoja ja tulevaisuus on alkanut hahmottua. Tietenkään tämä vuosi ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssia. Olin työttömänä, melkein pennittömänä, enkä tehnyt mitään järisyttävän hienoa. Mutta kuitenkin olen oppinut vuonna 2012 niin paljon, että olen menneeseen vuoteen erittäin tyytyväinen ja odotan innolla vuotta 2013. Kiitänkin siis kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivotan oikein hyvää uutta vuotta 2013!

Ylpeys ja ennakkoluulo

Ylpeys ja ennakkoluulo on itselleni tuttu tv-sarjana sekä elokuvana. Tarina on mukaansatempaava ja pitää hyvin otteessaan. Elisabeth Bennetin ja herra Darcyn rakkaustarina saa vielä nykyäänkin huokailemaan, ihastuksesta. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkkoluulo oli siis jo tuttu tarina ennen länsimaisen kirjallisuuden klassikot kurssia. Luin kirjan nyt ensimäisen kerran ja vasta nyt oikeastaan tajusin miksi kirjan nimi on Ylpeys ja ennakkoluulo. Ensivaikutelmat pitävät kunnes pikkuhiljaa murenevat ja rakkaustarinan molemmat osapuolet syylistyvät ylpeyteen. Kirja pitää otteessaan ja se on erittäin hyvin kirjoitettu. Tarina ei ole vanhennut. Seuraavaksi haluaisin lukea Austenin Järki ja tunteet -romaanin, koska sitäkin on niin paljon kehuttu. Ylpeys ja ennakkoluulo on kyllä lukemisen arvoinen. Suosittelen.

Nefan haalari

Kuva
Nyt onkin hyvä jouluna puhua haalarista, jonka sain viime viikolla. Vihdoin ja viimein miulakin on haalari! Siis sellanen koulun kautta saatu rymyhaalari, johon ommellaan merkkejä ja jossa juostaan yliopiston tapahtumia läpi. Meiän oli tarkoitus ottaa haalarit jo ammattikorkeakoulussa mutta ei saatu aikaiseksi. Nyt yliopistossa onnistui. On muuten meidän ainejärjestön ensimmäiset haalarit. Valittiin väriksi tumman harmaat. Eli jos kulttuuriura ei lähdekkään käyntiin niin aina voidaan ruveta automekaanikoiksi. ;) Miula olikin jo mukava kasa haalarimerkkejä kasassa. Melkein kaikki on jo paikoillaan mutta ompeluprojekti jatkuu joulun jälkeen. Miun piti myös lyhentää lahkeita, kun mie oon niin lyhyt. Mutta eikös ookki hieno haalari?

Nuoren Wertherin kärsimykset

Länsimaisen kirjallisuuden klassikot -kurssilla piti tehdä muutakin kuin lukea kirjoja. Kurssin suorittamisesksi oli jostain kirjasta tehtävä parityönä alustus ja jostain toisesta, itse valitsemasta kirjasta, piti tehdä loppuessee. Minulle ja työparilleni sattui Johann Wofgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset. Nuoren Wertherin kärsimykset on 1700-luvun lopulta peräisin oleva kirjeromaani. Päähenkilö Werther kirjoittaa ystävälleen Wilhelmille kirjeitä joissa kertoo iloistaa ja suruistaan mutta ennen kaikkea kohtalokkaasta rakkaudestaan Lotteen. Lotte on kaunis, nuori nainen, Wertherin kirjeissä lähes pyhimys. Valitettavasti hän on jo kihloissa. Werther riutuu onnettomassa rakkaudessaan ja oikeastaan hän tuntuu rakastavan enemmän itse rakkautta kuin Lottea. Lopulta Werther lopettaa tuskansa oman kätensä kautta. Alustusta varten meidän piti kaivella tietoa kirjasta ja kirjailijasta. Oli oikeastaan mielenkiintoista huomata romaanin olevan löyhästi omaelämänkerrallinen. Nuorena

Hobitti: Odottamaton matka

Kuva
Kävin tänään katsomassa Hobitin elokuvateatterissa. Olen lukenut kyseisen kirjan joskus lukiossa eli siitä on aikaa. Elokuvaa katsoessa tuli usein mieleen oliko tuo ja tuo muka kirjassa. Toisaalta jos noin 300 sivuisesta kirjasta on saatu aikaiseksi elokuvatrilogia, käsikirjoittajien on pitänyt keksiä joukkoon hieman omaa. Jotenkin tuo kolmiosaisuus tuntuu rahastamiselta. Miksi on klassikkokirjan tarinaa on pitänyt lähteä muokkaamaan? Ehkä ideana on ollut matkia Taru Sormusten herrasta -saagaa. Toisaalta Hobitista on ilmeisesti tehty jo ennen joku elokuva. Ehkä kolmiosaisuudella on haluttua erottua aikaisemmasta versiosta. Tolkienin maailma on toisaalta niin mielikuvitusta kiihottava, että en ihmettele jos käsikirjoittajat ovat vain jääneet koukkuun. Käsikirjoittajien joukossa on myös elokuvan ohjaaja Peter Jackson, joka varmasti tuntee jo Keski-Maan kuin omat taskunsa. Hän on varmasti aiemmalla kokemuksellaan osannut tuoda käsikirjoitukseen jotakin uutta pysyen samalla uskollisena

Gulliverin retket

Kuva
Länsimaisen kirjallisuuden klassikot -kurssilla piti lukea myös Jonathan Swiftin Gulliverin retket -romaani. Kirja on peräisin 1720-luvulta ja se sisältää oman aikansa satiiria, joka yllättävää kyllä ei vanhenna kirjaa. Päähenkilö on kapteeni Gulliver, joka lähtee merille, haaksirikkoutuu ja joutuu outoon maailmaan jossa viettää pitkän ajan ja palaa lopulta kotiin. Tämä neljä kertaa. Gulliver ei vaan opi pysymään poissa laivoilta. Vaimokin odottaa uskollisesti kotona vaikka mies on vuosia kadoksissa. Kyseessä ei siis ole mitenkään realistinen teos. Kirjassa käsitellään neljää outoa maailmaa, joista kaksi ensimmäistä on tunnetuimmat, Lilliputtien maa ja jättiläisten maa. Kaksi muuta maailmaa on ilmassa leijuva saari Laputa sekä yahooiden maailma. Yahoot ovat hevosen kaltaisia hahmoja ja tässä maailmassa tulee hyvin läpi kirjailijan ihmisviha. Gulliverin retket on todella mielenkiintoinen teos. Varsinkin jos tekee hieman taustatutkimusta kirjailijasta niin ymmärtää tarinoiden syvälli

Shakespeare, Dante ja Homeros

Aloitin klassikko-kurssin esittelyn viimeisestä kirjasta ja nyt hyppään ensimmäisiin kirjoihin. Ihan ensimmäisellä kerralla piti olla luettuna yksi seuraavista: Shakespearen Hamlet, Danten Jumalainen näytelmä tai Homeroksen Odysseia. Jälkimmäisen olen joskus lukenut, en kylläkään kokonaan. Tarinan kylläkin tiedän, se käytiin joskus aikoinaan koulussa läpi. Pitää laittaa must-read -listalle. Dantea luin jonkin matkaa ja kirja on yhä lainassa. Jos sen saisi luettua jossain vaiheessa. Kurssia varten luin Hamletin. Uudestaan. Luin sen aikoinaan amk:n kirjallisuuskurssille. Mutta silloin en tainut lukea sitä kokonaan, koska lopussa tuli kohtia joita en muistanut. Valitsin tämän kirjan nyt tälle kurssille silkkaa laiskuuttani. Se oli lyhempi kuin Dante ja Homeros loppui kaupunginkirjastosta. Olisihan sen voinut lainata muualtakin mutta laiskuus ja myös kiire iskivät kimppuuni. Ymmärrän kyllä miksi Hamlet on klassikko-listalla. Tarina on erittäin jännittävä ja olisikin hienoa nähdä teos

Sadan vuoden yksinäisyys

Lupasin kirjoittaa Länsimaisen kirjallisuuden klassikot -kurssin puitteissa lukemistani kirjoista ja nyt viimein toteutan lupaukseni. Aloitan kylläkin nyt siitä viimeisestä jonka luin, koska se on nyt mielessä parhaiten. Luin siis viimeisimmäksi Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden ja täytyy sanoa, että jäin täysin tämän kirjan lumoihin. Kirja edustaa maagista realismia eli realismia jossa on fantasian elementtejä. Kirjan tarina kertoo Macondossa, kolumbialaisessa kylässä, asuvasta Buendiojen suvusta. Sen loistosta ja tuhosta. Hahmot ovat mielenkiintoisia, heille sattuu kaikkea maagista, niin hyvässä kuin pahassa. Macondon kohtalo on suoraan yhteydessä Buendiojen sukuun. Kun suku kukoistaa niin kyläkin kukoistaa. Kun suku kuihtuu, kyläkin alkaa kadota. Kirja piti todella hyvin otteissaan ja se oli todella mielenkiintoinen. Heti kun pääsin loppuun päästin suustani huokauksen ja halusin lukea kirjan uudelleen. Aivan alusta asti. Olen tosin kuullut joidenkin sanoneen, e

Jokela

Kuva
Kävin eilen Nefan makaronikerhon kanssa syömässä ravintola Jokelassa. Oli miule muuten ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen kerta. Jokelan keittiöhän sulkeutuu 22. joulukuuta eli aivan pian. Ja viimeisen kerran baari on avoinna uutena vuotena. Valitettavaa, että Jokelasta joudutaan luopumaan mutta siltä nyt näyttää. Jokela on ilmeisesti ollut Nefan kanttispaikka. Miula itelläni ei ole henkilökohtaisia siteitä Jokelaan, on vaan sääli, että kaikki vanha tuhotaan. Toisaalta Joensuussa on pulaa asunnoista. Tässäkin asiassa on siis kaksi puolta. Vielähän tuolla yritetään taistella Jokelan puolesta, katsotaan miten käy. Mie otin listalta muikkuja ja perunamuusia. Kaikkien annokset näyttivät hyvältä. Ruoka olikin hyvää mutta annos ois saanu olla hieman isompi. Varsinkin, kun annos maksoi noin 12 euroa. Sillä rahalla olis luullu saavansa vähän enemmän muusia. Mutta makaronikerhossa oli taas tunnelmaa. Tuskin maltan odottaa seuraavaan kertaan. Sain eilen kuulla, että Palaverikin

Vadelmavenepakolainen

Kuva
Kävin torstaina katsomassa Joensuun kaupunginteatterissa katsomassa Vadelmavenepakolaisen . Oli mukava käydä teatterissa pitkästä aikaa, varsinkin kun itse ei tarvinnut maksaa. Nefa, kulttuuritutkijoiden ainejärjestö, maksoin 15 ensimmäisen ilmoittautuneen liput ja väliaika tarjoilun. Olin numero 15, joten sain viimeisen lipun! Vadelmavenepakolainen perustuu Miika Nousiaisen vuonna 2007 julkaistuun romaaniin. Itse en ole tätä kirjaa lukenut, mikä oli hyvä juttu näytelmää ajatellen. Meiltä lähti nimittäin yksi osallistuja tauon aikana pois, koska hänestä näytelmä oli todella huono verrattuna kirjaan. Samaan arvioon ylsi toinenkin henkilö, joka sentään katsoi näytelmän loppuun asti. Minusta näytelmä oli hyvä. Tarina oli mielenkiintoinen täynnä hauskoja ja traagisia kommelluksia. Välillä yleisöä yllytettiin laulamaan. Itse en kyennyt osallistumaan yhteislaulukohtauksiin, koska kurkku oli kipeänä. Kuitenkin nautin esityksestä ja pitää nyt yrittää käydä useammin nauttimassa tästä kulttuur

Kiireinen marraskuu

Kuva
Oho, viime postauksesta on jo aikaa. Jotenkin tämä kuukausi on mennyt ihan älyttömällä vauhdilla eteenpäin. Kokoajan on jotain menemistä ja tekemistä. Yliopistolla on monenmoisia luentoja ja Uljaaseen on pitänyt kirjoitella. On tullut juhlittua ja ystävien kanssa hengailtua. Länsimaisen kirjallisuuden klassikotkin on kohta ohi. Ideanani oli kirjoittaa jokaisesta kirjasta heti, kun olin ne lukenut. Nyt tämä on jäänyt välistä mutta pyrin kirjoittamaan niistä kuitenkin jossain vaiheessa. Ensimmäisiä pikkujouluja juhlin jo pari viikkoa sitten. Meillä on ainejärjestön pikkujoulut. Teemana oli "Nefa goes to 1970`s". Olin itsekkin pippaloita järjestämässä ja täytyy sanoa olevani tyytyväinen tulokseen. Meillä oli todella kiva ilta. Pikkujoulujen 70-luku -look. Kuvassa oleva hame, liivi ja paita löytyivät Fidasta, kaikki yhteensä 10 euroa. Lierihattu löytyi omasta kaapista, kaulakoru ja sukkahousut siskon kaapista. Tää on kyllä on ihan ihme pönötyskuva, mutta ainut missä näkyy

Cinemare 2012

Kuva
Viime yönä oltiin taas Cinemaressa. Ensimmäinen leffa alkoi klo 23.00 ja viimeinen loppui puol ysiltä aamulla. Hyvin jakso vaikka vähän ensin jännitti jaksaako. Vaikka onhan sitä joka kerta jaksettu. Ensimmäisenä elokuvana katsoin The Bayn, joka on uusi leffa. Juonena on se, että USA:ssa itsenäisyyspäivänä eräässä pikkukaupungissa leviää salaperäinen tauti jota viranomaiset peittelevät. Paikalla ollut toimittaja haluaa tuoda totuuden esille löytämiensä videopätkien avulla. Itsestäni elokuva oli ihan hyvä. Sai sitä säikkyä kun ihmiset oksentivat verta ja vatsasta tai muualta ilmestyi mikä lie ötökkä joka söi ihmisiä sisältäpäin. Yök! Toinenkin leffa sijoittui myös USA:n itsenäisyyspäivään. Frogsin julkaisuvuosi on 1972 ja sehän näkyi tyylissä. Juoni lyhyesti. Teollisuuspohatan perhe on kerääntynyt juhlimaan, kun luonto hyökkää kimppuun. Sammakot etunenässä. Sai kyllä nauraa. Puolivälissä matkaa oli jälleen 1970-luvun kauhuelokuvan vuoro. Werewolf vs. Vampire Woman kertoo nimensä m

Halloween ja pyhäinpäivän erehdys

Kuva
Hyvää Pyhäinpäivää vaan kaikille! Yritin äsken siskon kanssa käydä isänpäivälahjaostoksilla, kun keskustaan saavuttaessa huomattiin jotain erittäin tärkeää. Kaupat on tänään kiinni. No niin, mentiin sitten kahvilaan höpöttelemään. Ei saatu lahjaa nyt ostettua mutta siellä kahvilassa syntyi sitten ajatus siitä mitä voisimme lahjaksi ostaa. Se on sitten keskiviikkona uusi yritys. Sinänsä hassua, että en muistanu koko pyhäinpäivää vaikka eilen olin juhlimassa ystävän luona Halloweenia. Oli kylllä mukava ilta. Katsottiin kauhuleffoja, juotiin, syötiin ja juteltiin. Ihmisillä oli hienoja asuja: Gangsteri, Vincent van Gogh, rokokoo-neito, ammuttu sihteerikkö, Audrey Hepburn, Amy Winehouse, Slash ja haamu. Lisäksi eräs pariskunta oli pukeutunut Kurt Cobainiksi ja Courtney Loveksi. Itse yritin olla vampyyri mutta se ei oikein onnistunut. Ostin vampyyrihampaat Cittarista, kun ajattelin että Punanaamiosta en välttämättä kerkeä niitä saamaan. Hampaat ei sitten mahtuneetkaan minulle suuhun. Hi

Shoppailua ja kansalaisvelvollisuuksia

Kuva
Kävin tänään Areena-kirppiksellä. Siellä oli paljon porukkaa, pöytiä ja tavaraa. Silti löysin vain yhden kirjan ja yhden rintakorun. Olisi ollut kiva löytää jotain asustetta mutta nyt ei sattunut löytymään. Kirja oli kyllä löytö. Markkinoinnin maailma -oppikirja eli markkinoinnin perusteita käsittelevä teos löytyi vain 1,50€ hintaan. Ajattelin käydä kyseisen kurssin ensivuonna joten kyseessä on erinomainen löytö. Rintakoru löytyi erään käsityöläisen pöydästä. Ensin kävelin sen ohi mutta ennen lähtöä kävin vielä kyseisen korun ostamassa, koska se jäi mieleen. Maksoin siitä 3€ . Sitten lähdin käymään kaupungilla. Carsonilta löytyi hiusvärejä ja kynsilakkaa tarjouksesta. Suomalaisesta kirjakaupasta puolestaan sain Karjala -lautapelin todella halvalla, koska siellä oli pelit tarjouksessa. -40% jo valmiiksi alennutusta tuotteesta. Hintaa jäi vain 9,57€. Ei mikään huono löytö tämäkään. Käytiin Timon kanssa syömässä Amarillossa. Oli kyllä taas todella hyvää ruokaa. Kanaa ja vuohen

Macig Mike ja trailereiden dilemma

Tajusin juuri etten ole muistanut kirjoittaa mitään eräästä elokuvasta, jonka kävin katsomassa jo monta viikkoa sitten. Kyseessä oli Magic Mike. Kyseessä on siis miesstripparileffa, joka ensin kuulosti sellaiselta aivot narikkaan leffalta mutta osoittautuikin paljon syvällisemmäksi. Elokuvan juoni pääpiirteittäin: Mike on strippari. Erittäin hyvä sellainen mutta hän on paljon muutakin. Hän kerää rahaa perustaakseen oman design-yrityksen. Hän kohtaa Kidin ja ottaa tämän varjelukseensa. Kid pääsee myös strippaamaan. Kid ajautuu hankaluuksiin ja Mike rakastuu Kidin siskoon. Minusta leffa oli hyvä, mutta mukana ollut sisko oli pettynyt. Hän oli katsonut elokuvan trailerin ja pettyi. Hän odotti leffan olevan nopeatempoinen tanssielokuva. Mutta trailereiden tarkoitus on houkutella katsojia, ei kertoa totuutta elokuvista. Trailerit ovat yleensä hyvin nopea tempoisia, hauskoja ja mielenkiintoisia. Usein leffat eivät vastaa niissä luotuja mielikuvia. Traileri on mainos. Ei kannata luoda od

Viihdekeskus Ilonan avajaiset

Kuva
Kävin Timon kanssa eilen Viihdekeskus Ilonan avajaisissa. Ilonahan avattiin nyt entisen Karelian paikalle. Kareliassa en käynyt kertaakaan, harmi sinänsä mutta ei varmaan ollut miun tyylinen paikka. Lähdettiin eilen liikkeelle kymmeneltä. Ilonan ovella tajuttiin sitten, että paikka aukeaa vasta yhdeltätoista. Siellä oli jokin yksityistilaisuus ja tuli vaan mieleen, että miten sinne olisi saanut kutsun. Millä perusteella yleensä avajaisiin kutsutaan porukkaa? Varmaan pitää olla jotenkin kuuluisa, rikas tai ainakin tuntea omistajat jotakin kautta. Pitäisikö yrittää tehdä tätä blogia tunnetummaksi, jotta saisin kutsuja mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin ja tapahtumiin? Mutta asiaan. Käytiin piipahtamassa Public Cornerissa. Siellä oli joku trubaduuri esiintymässä ja paikka oli ihan täynnä. Tajuttiin sitten, että Ilonan avajaisten lisäksi oli joku S-Bonus asiakasyö. Kaikissa PKO:n paikoissa oli jotain ohjelmaan. Lisäksi Kerubissa oli jokin musiikkitapahtuma. Joensuun yössä oli eilen s

Länsimaisen kirjallisuuden klassikot

Kuva
Sain muutama viikko sitten luettua Emily Brontën Humiseva harju -romaanin loppuun. Oli muuten hieno teos. Traaginen mutta piti hyvin otteessaan. Olen nyt ottanut yliopistossa kirjallisuuden luentoja. Kirjallisuuden perusteet, kirjallisuuden lajit, taide sosiaalisena järjestelmänä sekä länsimaisen kirjallisuuden klassikot. Jälkimmäiseen kurssiin pitää lukea seuraavat kymmenen klassikkoa: - Dante, Jumalainen näytelmä, osa I eli Helvetti - Shakespeare, Hamlet - Switft, Gulliverin retket - Goethe, Nuoren Wertherin kärsimykset - Flaubert, Madame Bovary - Austen, Ylpeys ja ennakkoluulo - Dostojevski, Rikos ja rangaistus - Woolf, Orlando - Camus, Sivullinen - Garcia Marquez, Sadan vuoden yksinäisyys Nuo ois luettava joulukuuhun mennessä. Onneksi kaikki kirjat on sellaisia, mitä olen suunnitellutkin jossain vaiheessa lukevani. Lukemista siis riittää.

Uljas

Aloitin siis opintojeni ohella kirjoittamaan yliopiston lehteen, Uljaaseen. Pari juttuani on jo julkaistu nettissä ja paperisessa versiossa oli yksi kirjoittamani uutinen. Kirjoitin siis Lehtiä Ilosaaressa -tapahtumasta sekä ISYY:n verenluovutuskampanjasta . Käykäähän lukemassa ja saa kommentoida. Lisää juttuja ilmestyy sitten seuraavassa julkaisussa. Paperisia versioita löytyy yliopistolta sekä kaupungilta, esim. Houkutuksesta.

Liikuntailtapäivä

Kuva
Osallistuin tiistaina yliopiston liikuntailtapäivään. Ammattikorkeakoulun aikana en osallistunut liikuntailtapäiviin kertaakaan vaan jäin aina kotiin löhöilemään. Nyt päätin kerrankin osallistua, kun kuitenkin pääsi jumppiin ja ties minne ilmaiseksi (tai ainakin hyvin halvalla). Itselläni oli aamulla vain yksi kirjoitusviestinnän luento Borealiksella, jonka jälkeen suuntasin kirjastoon ja siitä Foreverille. Siellä sain paikan bodypumpista. Paikkoja oli 55:lle. Kaikki halukkaat eivät päässeet jumppaan mukaan. Mukava oli pitkästä aikaa oikein rääkätä itseäni mutta toisaalta takareidet on vieläkin kipeänä. Pitäisi jo käydä etsimässä se yliopiston kuntosali. Jossain se siellä Auroralla on. Hikijumpan jälkeen kävin peseytymässä ja suuntasin kaupungille. Kävin hankkimassa meidän haalareihin sponsorin. (Kyllä, aion ottaa haalarin. Asiasta lisää myöhemmin.) Sitten kävin Timon kanssa syömässä Jecikassa. Viis vuotta on ollut aikomuksena käydä kyseiseisessä paikassa ja nyt, vihdoin ja viimein

Fuksiaiset

Kuva
Miula oli eilen sitten fuksiaiset. Huh huh, mikä meininki! Juostiin pitkin poikin kaupunkia rastilta rastille. Oli kyllä todella hauskaa. Tänään en jaksanut mennä edes luennoille. Ois ollu kaheksasta neljään päivä. No, en oo vielä kertaakaan skipannut mitään luentoa joten ei hätään. Yksi poissaolo ei vielä maailmaa kaada. Luentomuistiinpanotkin voi aina pummia muilta. :) Fuksiaisten teemana oli Selviytyjät. Meidän tuli muodostaa kolme heimoa ja kilpailla toisiamme vastaan. Meidän heimon nimi oli Paine ja vastassa meillä oli Valkonaamat sekä Mehukatti. Kaikki kolme joukkuetta pääsivät ykkössijalle. Meillä oli oma heimolippu, jota kannettiin mukana kokoillan. Ilmeisesti lippu pääsi myös Poppiin jatkoille. Valitettavasti en ollut tätä näkemässä, koska en sinne enää jaksanut lähteä.

Manikyyri

Kuva
Pääsin tänään ilmaiseen manikyyriin. Tuttu pyysi tulemaan amikselle, koska sinne kaivattiin koekaniineja. Luulin siis pääseväni näyttökokeeseen malliksi, joten yllätys olikin melkoinen kun sain kuulla että nyt harjoiteltiinkin MM-kisoja varten. Jännä miten kaikessa voikin kilpailla. Manikyyriin kuului kynnen huollon ja lakkauksen lisäksi käsivarsien hieronta. Tuntui niin hyvälle, että meinasin nukahtaa hoitotuoliin. Ja nyt miun kynnet näyttää niin hyvältä. Ihanat syntisen punaiset kynnet. Krauh! Kynnet ennen ja jälkeen manikyyrin.

Lehtiä Ilosaaressa

Kuva
Olin torstaina Lehtiä Ilosaaressa -festarilla. Nautin musiikista ja tein juttua yliopiston lehden nettisivuille. En siis kerro enempää, laitan vaan kuvia esille ja linkin juttuun jahka se ilmestyy. Disco Ensemble The Dirgie Organ Raappana Chisu

Viimeaikaiset ostokset

Kuva
Tänään miula oli päällä uudet vaatteet paidasta kenkiin. Paidan ostin lauantaina Kiteen Tokmannilta 12 eurolla. Miusta toi paita on kivan värinen ja hyvän pituinen. Myös nilkkurit löytyivät lauantaina Kiteeltä. Kävin ensimmäisen kerran pyörähtämässä Kenkäkulmassa ja heti tarttui jotain mukaan. Katselin näitä nilkkureita, kun myyjä tupsahti paikalle ja lupasi 10 euroa alennusta, koska kengät olivat viime sesongin tuotteita. Sain kengät siis 39 eurolla. Aika edullisesti laadukkaista kengistä.  Myyjä vielä selitti kassalla, että näissä kyseisissä kengissä on joustavat korot, jotka eivät kävellessä kuormita selkää. Hyvä ostos siis. Farkut on aika uudet. Ostin ne pari viikoa sitten Kappahlista ja pöllökoru on jo ties miten vanha.

Tämä on ryöstö!

Miula on ollut tässä työn alla Seppo Sillanpään Tämä on ryöstö! Konnien kootut kommellukset -kirja. Sillanpää on entinen rikoskomisario, joka on koonnut kirjaansa erilaisia hassuja tapauksia uransa ajalta. Kirjassa on omat hyvät puolensa. Se on välillä erittäin hauska. Toisinaan kyllä kirjoittaja lähtee tarinan kerronnassaan kulkemaan omia polkujaan. Sillanpää esimerkiksi kertoo eräästä rikoksesta mutta alkaakin selittämään kesken kaiken poliisin toimintapoja ties missä tilanteessa. Timo voitti kyseisen kirjan joskus vuosia sitten Palaverin pubivisasta. Siitä lähtien se on kirjahyllyä koristanut. En lukenut kirjaa edes loppuun asti. Elämässä on nyt kaikkea muuta niin ei jaksa keskittyä mihinkään turhaan. Annoin kirjan nyt lainaan isälle, joten enköhän mie joskus sen loppuun asti lukaise.

Ensimmäinen viikko yliopistossa

Kuva
Nyt on ensimmäinen viikko yliopistolaisena takana. Orientaatiota orientaation perään. Aika paljon jo ennestään tuttua mutta myös jotain uutta. Aloitin siis kulttuuritutkimuksen maisteriopinnoissa, erikoistumisaineena mediakulttuuri ja viestintä. Tää on ensimmäinen porukka, joka tulee ammattikorkeakoulun kautta maisteriopintoihin. Meitä suoraan maisteriohjelmaan tulleita on yhteensä viisi ja se meille kaikkein tärkein info-tilaisuus oli vasta eilen. Siis mille kursseille pitäisi mennä ja mitä tehdä kieliopintojen kanssa. Kyseisen infon olisi pitänyt olla jo maanantaina, koska nyt tuli kiire ilmoittautua kursseille ja ottaa selvää hyväksi luettavista kursseista. Aion kyllä antaa tästä aiheesta palautetta, että seuraavilla olisi sitten helpompaa. Muuten oon kyllä tykännyt. Muut maisteriopiskelijat olivat entuudestaan jo tuttuja. Lisäksi olen tutustunut fukseihin, tuutoreihin ja muihin vanhempiin opiskelijoihin. Kurssitkin vaikuttavat mielenkiintoisilta. Liiankin. Mitähän tässä nyt val

Kauko-ohjattava helikopteri ym. härveleitä

Kuva
Käytiin tänään seuraamassa Tiedepuiston vieressä pientä opetustilannetta siitä kuinka tehdään 360 asteen panorama valokuvia. Opetusta johti joensuulainen Rami Saarikorpi, joka on erikoistunut panoramakuvauksiin. Ramin töitä voi ihastella hänen yrityksensä kotisivuilta sekä Picasakista . Oli kyllä erittäin mielenkiintoinen tuokio. Ensinnäkin kuvauksessa käytetään jalustaa, jota voi jatkaa noin 6 metrin pituuteen. (Tuttu festareilta!) Toinen apuväline on eräänlainen R/C-kopteri, johon kamera laitetaan kiinni. Tämä ottaa kuvat korkealta alaspäin. Kopterilla voi nousta ainakin viiden kilometrin korkeuteen. Tämän päiväisessä näytöksessä laite nousi 2-3 kilometriin. Lopuksi kaikki kuvat yhdistetään kuvanmuokkausohjelmalla. Lisäksi saimme ihailla kaksinkertaisen kauko-ohjattavien lennokkien SM-mestarin, Olli-Pekka Mahlbergin ,  näytteitä kauko-ohjattavan helikopterin lentäessä ympäri kenttää. Välillä kopteri lensi väärinpäin, teki silmukoita ja lähti syöksykiitoon, oikaisten lentoaan vii

Tomaatti-emmental täytteinen lihamureke

Kuva
Raaka-aineet Lihamureke 800g jauhelihaa 2 kpl munaa 3 dl korppujauhoja 3 dl vettä mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta Täyte 3-5 kpl tomaatteja 200g emmental raastetta Ohje Turvota korppujauhot vedessä n. 1 min ja lisää jauheliha ja munat. Mausta ja alusta. Muotoile taikina levyksi. Laita pilkotut tomaatit ja raaste levyn päälle. Muotoile taikina täytteen ympärille. Paista uunissa 225 asteessa n. 45 min. Muista lisätä vuokaan välillä hieman vettä, jotta lihamureke ei kuivu.  

Punapää

Kuva
Värjäsin tiistaina ensimmäisen kerran ihan itse omat hiukseni. Ja olen todella tyytyväinen tulokseen. Noin viikko sitten ostin Citymarketin tarjouksesta kaksi kappaletta SYOSS:n hiusvärejä. Molemmat pakkaukset olivat yhteensä 15 euroa. Värit lähti siis tosi halvalla, koska yleensä hiusvärit maksavat 9-11 euroa kappaleelta. Kaiken lisäksi en tarvinnut nyt värjäykseen kuin vain toisen purkin, joten toinen purkki jäi säästöön seuraavaa värjäystä varten. Kätevää.

Kesäleskeys on ohi

Kuva
Ukko muutti torstaina takaisin kotiin. Toisaalta aivan ihanaa mutta toisaalta aika raivostuttavaa. Varsinkin kun kaikkia muuttolaatikoita ei ole vieläkään purettu ja ne on koko ajan tiellä. Viime viikolla olin Timon luona Imatralla. Kierreltiin Vuoksenniskan kirppareita, käytiin ihailemassa koskea ja vierailtiin Lappeenrannassa. Miun vanhemmatkin käväisivät Imatralla ja yöpyivät kosken vieressä sijaitsevassa Valtionhotellissa. Se oli aivan ihana. Käytiin sitten porukalla pulikoimassa hotellin yhteyteen rakennettussa kylpylässä, joka oli kyllä pienoinen pettymys. Imatran koski vapaana ja taustalla soi Sibeliuksen Finlandia. Imatran Valtionhotelli koskelta päin kuvattuna. Yksityiskohta Lappeenrannan hiekkalinnalta. Viime viikon perjantaina pääsin siis vanhempien kyydillä Tohmikselle, jossa vietin viikonlopun. Tään viikon alkupuolisko meni tehdessä sitä ja tätä eli ei mitään erikoista. Nyt torstaina sitten lähdin isän kanssa ajamaan Imatralle, jossa pakattiin Timon kamat

Uusi kampaaja

Kuva
Vanha vakikampaajani muutti pois enkä meinannut löytää uutta tilalle. Huutelin Facebookissa kavereilta neuvoja hyvästä kampaamopaikasta. Sain parikin ehdotusta joista valitsin Unelmasalongin , koska kaverin suosituksen mukaan se on kaupungin halvimpia paikkoja. Rahatilanne on jälleen mitä on joten en mielelläni maksa pelkästä hiusteenleikkuusta keskustan hintoja. Pahimmillaan hinnat ovat kolmestakympistä ylöspäin. Soitin salonkiin keskiviikkona ja eilen kävin uusimassa hiuskuontalon. Olihan nuo hiukset päässeet hieman venähtämään. Liikaakin. Kampaamo sijaitsee keskustan ulkopuolella, vanhassa puutalossa meijerin vieressä. Kampaaja oli mukava ja osasi hyvin työnsä. Hiusteenleikkuun hinta määräytyy käytettävän ajan mukaan. Tasan tunnin kestävä leikkaus maksaa normaalisti 25 euroa, opiskelijoille, työttömille ja eläkeläisille 20 euroa. Minun hiusteenleikkuusen meni päälle 40 minuuttia, joten lopulliseksi hinnaksi jäi 18 euroa. Halvemmallakin olisin päässyt jollen olisi halunnut kerr

Lontoon olympialaisten avajaiset

Kuva
Katsoin eilen yöllä Lontoon olympialaisten avaiset suorana kakkoselta. Hieno show. Aluksi oli hieman kertausta Iso-Britannian historiasta, sitten käsiteltiin brittiläistä lastenkirjallisuutta (Peter Pan, Maija Poppanen, Harry Potter) ja loppua kohden kuljettiin brittimusiikin tahtiin. (Lontoon filharmoninen orkesteri, Queenia, Beatlesia ym.) Avajaiset lähetettiin myöhään yöllä ja ne kestivät yli kolme tuntia. Väsytti ja lopussa tuli muutaman kerran torkahdettua. Avajaisten hienoimpia hetkiä olivat: - "James Bond" ja "kuningatar" hyppäsivät helikopterista. - Rowan Atkinsonin komedia osuus, josta ohessa video. - Olympiatulen sytytys, kuten aina. Erikoista oli ettei olympiatulta sytyttänyt kukaan entinen tunnettu urheilijatähti vaan seitsemän nuorta urheilijaa. Hieno idea. Katse kohti tulevaisuutta! Toisaalta olisiko joku brittiurheilija todella ansainnut tämän kunnian tekemillään tuloksilla? Ehkä valinta oli liian vaikea ja päädyttiin tällaiseen ratkaisuun

Animaattori

Sain eilen illalla vihdoin ja viimein luettua Andrei Volosin Animaattori-romaanin loppuun. Kirjan sisältö on mielenkiintoinen. Aiheena ovat terrorismi ja yksittäisten ihmisten tekemät ratkaisut elämässään. Tarina sijoittuu vuoden 2002 Venäjälle, sekoittaen totta ja fantasiaa. Volosin tarinassa animaattoreilla ei tarkoiteta elävän piirroskuvan luojia vaan henkilöitä, jotka elävöittävät kuolleita herättämällä näiden muistot elämästään eloon. Kirjassa käsitellään myös Moskovan teatterikaappausta. Romaanissa seurataan päähenkilön Sergei Barminin elämää sekä hänen animoimiensa ihmisten elämää ja kuolemia. Välillä kirja tuntui laahaavan, varsinkin Barminin elämää kuvaavissa osioissa. Lopussa kuitenkin kaikki tapahtumat nivoutuvat yhdeksi. Suosittelen.

Herra Siili

Kuva
Äidin ja isän pihalla elelee siili. Ensimmäinen siili koko 20 vuoden aikana. Sain eilen Herra Siilistä kuvan, kun se seikkaili terassin lähettyvillä. Siinä se itseään pörhenteli, kun huomasi minun lähestyvän. Otin pari kuvaa ja jätin sitten reppanen rauhaan. Otsikko voi olla harhaanjohtava. Herra Siilihän voi olla myös Rouva Siili. Tosin en ole nähnyt pikku-siilejä, joten kyseessä lienee herra.

Ilosaarirock 2012

Kuva
Rokit on nyt rokkailtu ja arki on alkanut. Nyt kun pahin rokkiuupumus on ohi, voin vähän kertoa viimepäivien meiningistä. Ennen rokkia kävin päivittäin katsomassa Popkadun tarjontaa. Osallistuin Kuvanjuoksu-kilpailuun, joten kävin päivittäin kuvaamassa esiintyjiä. Näinkin paljon muusikoita, tanssijoita ja diabolo taitureita. Torstaina kävin kaverin kanssa fiiliftelemässä Olavi Uusvirran ilmaiskeikalla Kerubissa. Sali oli niin täynnä porukkaa ettei Olavia paljoa näkynyt. Pitäisi tässä lähipäivinä vielä valita kuvat kilpailuun. Kuvia on vain niin paljon, että valinta on vaikeaa. Lauantailook Stig rentolavalla Pääsimme siskon kanssa rokkiin talkoolaisiksi, joten saimme rannekkeet ja t-paidat jo torstaiaamuna. Lauantaina sitten päästiin rokkailemaan. Päivä alkoi aurinkoisena. Ainut iso miinus oli jonot. Onneksi olimme saaneet rannekkeet jo hyvissä ajoin, koska rannekkeenvaihtojonot ylsivät Länsikadulle. Sisäänkin piti jonotella. Kerkisin kuitenkin Stigin keikalle kuulemaan juur

Uunivihannekset

Kuva
4 henkilölle, n. 1 tunti 1 bataatti 1 sipuli 4-5 porkkanaa 1 munakoiso öljyä vettä rouhittua mustapippuria suolaa basilikaa oreganoa paprika jauhetta juoksevaa hunajaa (Kuori ja) pilko vihannekset. Jätä palat isoiksi. Kuulota kasvikset pannulla ja lisää mausteet. Siirrä kuullotetut vihannekset uunivuokaan. Lisää pannulle jääneeseen öljyyn hieman vettä ja kaada vihannesten päälle. (Tai jos pannuun ei jäänyt yhtään öljyä niin lisä pieni tilkka.) Lisää vihannesten päälle hunajaa nauhana päälle ja sekoita vihanneksia. Peitä kasvikset foliolla ja laita vuoka uuniin 200 asteelle n. tunniksi. Hyvää esimerkiksi pihvien kanssa.

Imatra Big Band Festival

Kuva
Kävinpäs jälleen pyörähtämässä Imatralla eikä matkasta käänteitä puuttunut. Aluksi minun piti matkustaa Imatralle maanantaina mutta asemalla selvisi, että olinkin ostanut lippuni tiistaille. Ihmettelin kuinka minun paikallani oli jo joku mutta lippuja vertaamalla huomasin väärän päivämäärän. Sitten juoksinkin paniikissa lipunmyyntiin, jossa lopulta päätin siirtää lähtöni tiistaille. Nolo moka mutta tekevälle sattuu. Sain kuitenkin lipunmyyjätädiltä lohdutukseksi 7 euron lahjakortin R-kioskille. Eli ei mitään niin pahaa, ettei mitään hyvääkin. Keskiviikkona kävin tutustumassa Imatran BB-kadun tarjontaan. BB-kadulla oli ilmaisesityksiä ja todella paljon kojuja. Saapuessani keskustaan, esiintymisvuorossa oli ohjelmalappusen mukaan BB-Course -Show time eli festivaalien aikaan olleen musiikkileirin päättäjäiset. Viikon aikana kasatut bändit esittelivät taitojaan. Hyvältä kuulosti. Aurinko paistoi ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. En silti jaksanut olla kaupungilla pitkään. Minun piti

Synttärit

Kuva
Eilen oli syntymäpäiväni. Äiti on sanonut, että miun syntymäpäivänä on aina ollu hyvä sää. Eikä eilinenkään ollut poikkeus. Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Syntymäpäivääni juhlin varsin pienellä porukalla. Oikeastaan ainut vieras oli siskoni. Kukaan muu ei päässyt paikalle mutta sitähän se on kesäaikaan. Ihmiset suunnittelevat viikonloppunsa jo hyvissä ajoin joten viime hetkellä on vaikea saada ketään paikalle. Mutta anyway, miula oli mukavat synttärit ihan näinkin. :)  Synttärilook koostui H&M:ltä ostetusta hopeisesta topista, Cubuksen tummansinisestä minihameesta ja Lindexiltä hankituista kimaltelevista sukkahousuista. Lisäksi minulla oli musta, lyhythihainen bolero ja mustat korkkarit.  Nyt ei ollut tarjolla perinteistä synttärikakkua tai muita leivonnaisia. Tarjolla oli kanasalaattia ja patonkia sulatejuuston kanssa. Ruokajuomana oli sivistyneesti valkoviiniä. Kuvassa näkyy meidän uusi ruokapöytäryhmä, joka on siis siskoni vanha.  Lopuksi vielä kuva meistä siskoks

Kaikkea kivaa Kuopiosta ja muualtakin

Kuva
Kävin viime viikolla äidin ja siskon kanssa Kuopiossa shoppailemassa. Mukaan tarttui kaikkea ihanaa. Lisäksi käytiin tarkistamassa uusi Ikea, joka on siis ihan samanlainen kuin muutkin Ikeat mutta paljon lähempänä kuin ne muut. Sieltäkin tarttui mukaan kaikenlaista kivaa mutta keskityn nyt kertomaan vaateostoksistani. Musta toppi, jossa kivana yksityiskohtana yläosan pitsi ja koko selän pituinen vetoketju. Oli puoleen hintaan Vero Modassa. Hintaa en enää muista, koska sisko osti tämän minulle synttärilahjaksi. Valitsin siis itse lahjani, sisko maksoi. (Aivan mahtava lahja. Kiitos rakas siskoni! <3 ) Lohenpunainen neulebolero. Onlysta ja puoleen hintaan. Tämänkään hintaa en enää muista, koska sain tämänkin siskolta lahjaksi. Boleron alta pilkistää mintunvihreä toppi. Ihan perustoppi H&M:ltä. Hinta 4,95€. Hopeinen toppi, H&M, 4,95€. Tämänkin sain siskolta lahjaksi. Jännää, että muistan yhä tämän hinnan. Johtuu varmaan siitä, että yllätyin kuinka halpa se oli. Ostin my